Kaksplus.fi


3. kesäkuuta 2014

Yksi vauva, kiitos!

Blogitekstin alkuperäinen julkaisupäivä 23.1.2014 klo 15:38.

Minua on vaivannut jo pidemmän aikaa, aivan kamala vauvakuume! Se ei laannu, eikä katoa, vaikka välistä mä sitä niin kovasti olen toivonutkin. Taisi olla syyskuu, kun kuukautiset alkoivat ihan tavallisesti ajallaan, ja minä purskahdin itkuun. Ei, ei me oltu edes yritetty raskautta, mutta silti se tuntui kurjalta kun kuukautiset alkoivat. Soitin äidilleni itkien, että mä haluan vauvan.

Poikaystävän kanssa on alusta asti ollut puhetta myös lapsista. Miten onnellinen mä olenkaan, kun olen löytänyt kumppanin jonka kanssa tulevaisuuden haaveet kohtaavat! Itkuhysteria -kohtaus ajoikin meidät poikaystävän kanssa keskustelemaan jälleen lapsista, ja tulevaisuudesta. Minun vauvakuumeestani, ja siitä, kuinka poikaystäväkin haluaa lähitulevaisuudessa lapsia. Kunhan koulu(t) olisi ensin hoidettu pois alta. Poikaystävän opinnot oli jo loppusuoralla, ja sovittiinkin, että vauva saa nyt luvan tulla jos on tullakseen. Mä olin tietenkin ihan hirmuisen onnellinen.

Tietysti minä tiedostan sen, että harvalla sitä heti ensimmäisellä kerralla tärppää. Monet odottavat jopa vuosia. Se on mielestäni valitettavaa, epäoikeudenmukaista, ja surullistakin. Oma kiertoni on ollut e-pillereiden syömisen lopetettua (kesän lopusta, koska eivät sopineet minulle) hyvinkin säännöllinen. Kuukautiset ovat saapuneet melkeinpä kellon tarkkuudella joka ikinen kerta, niin myös nämä edelliset 3 kuukautta kun vauvalle on annettu lupa tulla.

Viime vuosi vaihtui uudeksi, ja kuukausi joulukuusta tammikuuksi. Tammikuun 15pv oli kuukautisten määrä alkaa, ainakin suurin piirtein, niin kuin joka kuukausi. Meni päivä, ja meni kaksi. Sitten kolme, ja mua rupesi vähän jo jännittämään. Viikonloppu, ja pari negatiivista raskaustestiä. Odotellaan, odotellaan, ainakin seuraavan viikon keskiviikkoon, koska silloin kuukautiset ovat tasan viikon myöhässä.

Tänään, kuukautisten ollessa 8 päivää myöhässä tein aamulla jälleen negatiivisen raskaustestin. Pieni toivo kerkesi jo kuitenkin herätä mun sisälläni. Varsinkin kun kyselin eräästä facebookin -ryhmästä miten myöhään menkkojen pois jäämisen jälkeen muut ovat plussanneet, ja vastaukseksi sain jopa reilu kolme viikkoa myöhemmin. Niinpä mä ajattelin, että toivoa vielä olisi. Onhan tässä ollut jo aika varma olokin. No mutta tietenkin, heti kun asiaa pohti julkisesti, saapuivat ne kuukautisetkin. Ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. En ala! Vituttaa. Järkyttävä itku -kohtaus ja puhelua poikaystävälle. "Tuotko mulle jäätelöä kun pääset töistä".

Miten paljon voikaan ärsyttää se, että oma keho vittuilee tällä tavalla. Sillä vittuiluna minä sen otan, kun muuten ollaan niin säännöllisiä kuukautisten suhteen, mutta sitten ei ollakaan kun niiden säännöllisyyden varaan lasketaan. 8 päivän turha odottelu on tällaiselle malttamattomalle ihmiselle hermoja raastavaa, ja turhauttavaa. Turhaan herää toivo vauvasta. Mua ärsyttää. En enää ikinä luota kuukautiskiertooni, enkä enää ikinä tee yhtäkään raskaustestiä! En varmastikaan!

Ja tällaisina hetkinä tuntuu siltä, kuin kaikki muut olisivat raskaana, tai juuri saaneet vauvoja, kaikki muut paitsi minä. Mutta kun, kaikki muut on raskaana, kaikki muut paitsi minä.

19 kommenttia :

  1. Itsekin niin allekirjoitan tuon viimeisen lauseen, "kaikki muut paitsi minä". Me ollaan toivottu vauvaa yli kaksi vuotta, kun en ensimmäisen (kesken menneen) raskauden jälkeen tullutkaan uudelleen raskaaksi. Testejä on kulunut ja kiertopäiviä laskettu, toivottavasti teillä onnistuu nopeammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts. Tsemppiä sinne ja toivottavasti tärppää jo viimein teilläkin. <3

      Poista
  2. Mullaki järkky vauvakuume, mut salee tuun raskaaks seuraavan kerran seittemän vuoden päästä :(:( toisaalta ihan hyvä että saa koulun alra pois mut silti, mä haluun vauva! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulla on vähän samankaltaiset fiilikset! Mä onneksi valmistun syyskuussa jo, että ei se haittaisi niin paljoa vaikka vauva tulisikin jo.. Vaikka opiskeluiden jälkeen kiinostaisi kyllä hetken olla työelämässä.. Mutta sitten taas haluaisin Sofialle jo niin kovasti pikkusisaruksia.

      Poista
  3. Paljon paljon tsemppiä ja voimia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Nyt on jo vähän paremmat fiilikset. Se on vaan aina tuo päivä kun ne kuukautiset alkaakin, kun hormoonit jyllää ja kaikki tuntuu niin samperin pahalta, vaikka eihän tässä ole edes montaa kk vielä edes yritetty.

      Poista
  4. Kaikki muut paitsi minä, kuulostaa harvinaisen tutulle. Me ollaan yritetty toista nyt jo reilu vuosi. Ihan epäireilua, että toiset plussaa nopeasti ja toiset joutuu odottelemaan pitkään.

    Voimia, tsemppiä ja haleja sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Tsemppiä, voimia ja haleja myös sinne! <3

      Poista
  5. Voi ei. Mulla tuli sun puolesta itku. Semmonen vilpitön ja melkein hysteerinen. Ja sitten tuli suurensuuri syyllisyydentunto, koska mä en edes yrittänyt ja sitten mä vielä valitan näistä oloistani sydämeni kyllyydestä :(

    Toivottavasti teillä tärppää pian, kaikkea hyvää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, apua! Tommoset höpinät nyt pois! Turhaa podet mitään syyllisyyden tuntoa. Niinhän Sofiakin sai alkunsa, edes yrittämättä ja vielä silloin ei edes ollut lähimainkaan suunnitelmissa perustaa edes perhettä. Ja hei, raskaana olemisesta on ihan okei valittaa! Vaikka vauva on toiveissa ja vauvakuume tosi tosi TOSI paha, niin muistan elävästi edelleen millaista se raskaana oleminen oli. Kyllä mä valitin itsekin aika paljon... :)

      Kiitos, sinne kanssa kaikkea hyvää <3

      Poista
  6. Älä stressaa..Vauva tulee kun on tullakseen..
    Tiedän että nuo ovat ärsyttävät sanat kuulla mutta se on totuus ..Valitettavasti :-)
    Ja stressi vaikeuttaa raskaaksi tulemista..
    Nauti vaan elämästä <3 Kyllä se lopulta onnistuu !
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan, nyt ei edes ärsyttänyt, tottahan tuo on. Fiilikset on jälleen paremmat ja tiedän että kyllä se vauva sitten tulee kun on tullakseen. :) Se on vaan aina tuo päivä kun ne kuukautiset alkaakin ja pettymys on kova. Tuntuu entistä kurjemmalta. Stressaamatta oleminen sen sijaan onkn mulle aikamoinen haaste! Mä kun tuppaan stressaamaan ihan pieniä ja turhiakin arkisia asioita joskus ihan liikaa. Stressittömyyteen tässä on pyritykin. :)
      Kiitos! <3

      Poista
  7. Vauvakuumeilua täälläkin, ajoittain hyvinkin tuskaisesti. En tiedä miten päin pitäisi olla asian suhteen, kun mies ei halua vielä. Kaikki hokee että kerkeää vielä (mikä onkin totta), mutta ei se kauheasti auta fiiliksiin. :/ Itselläkin pääsee itku aina kuukautisten aikaan, vaikka ei yritetäkään. Silti aina vähän toivoo. Halit♥

    Olitkin liittynyt lukijakseni, en tiedä oletko lukenut mun pohdintoja aiheesta? (http://therealmofmaria.blogspot.fi/2013/01/vauvakuumetta.html)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haleja sinnekin!

      Oon mä jo piiiitkän aikaa seuraillut sun blogia, mutta bloggerin lukulista sekosi (tähän tuhat kirosanaa) ja jouduin liittymään kaikkien blogien lukijoiksi uudestaan. Huh mikä urakka siinä oli! On kyllä jäänyt tuo postaus huomaamatta, lueskelenpa sen huomenna aamulla. :)

      Poista
    2. Ohhoh, mullakin jumittelee se kyllä välillä, mutta oon selvinnyt ainakin toistaiseksi säikähdyksellä. Siitä on jo vuosi kun tuon kirjoitin, mutta aika pitkälti samat fiilikset edelleen. :/

      Poista

a penny for your thoughts