Kaksplus.fi


7. lokakuuta 2014

Mutta mihin katosi syyskuu?


Tänään mulla oli pitkästä aikaa hyvä ja energinen fiilis, sekä kaiken lisäksi vapaapäivä! Niinpä me lähdettiin kiertelemään Sofian kanssa lähimaastoa, ja nautittiin vain kahdenkeskeisestä kiireettömästä ajasta. Höpöteltiin niitä näitä, otettiin toisistamme hassuja kuvia, ja naurettiin mahat kippurassa.

Mä en edes muista, milloin viimeksi mulla on ollut aikaa pysähtyä paikoilleen, viettää kiireetöntä aikaa Sofian kanssa, ja nauttia ympärillä olevasta maailmasta. Ihan kuin sitä olisi kävellyt laput silmillä ja tulpat korvissa eteen päin. 
Sitä on ollut niin naimisissa töiden kanssa sieltä kesän alusta lähtien, että mä en osaa edes kertoa mitä muuta mä olisin muka tehnyt? Kuluneet kuukaudet on olleet henkisesti muutenkin raskaita, ja työ on sitten vienyt mun viimeisetkin energian rippeet. Mä olen ollut niin helvetin väsynyt, etten töistä päästyäni ole kyennyt muuhun, kuin tekemään ne aivan pakolliset kotityöt, jonka jälkeen mä olen kaatunut puolikuolleena sohvalle.

Onneksi töitä on enää 5 päivää jäljellä, jonka jälkeen me vietetään kyllä rento, stressitön, sekä toivottavasti aivan mahtava syysloma. Lataillaan vähän akkuja, -sekä nautitaan tästä syksystä ennen kuin se lipuu ohi silmien, että jaksaa taas kylmän ja pimeän talven yli. OHOI paremmat päivät, täältä tullaan!

8 kommenttia :

  1. Ihania kuvia! :)
    Oon lueskellut blogejasi alusta lähtien ja aina pitänyt teksteistäsi. Harmittaa kun et enään päivittele niin usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Hei mukava aina kuulla, että täältä löytyy vanhojakin lukijoita. Viime aikoina postaustahti on kyllä ollut rikollisen hidasta, mutta kyllä tämä taas tästä! :)

      Poista
  2. Ihana tunnelma näissä kuvissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että se välittyy lukijoillekin. :) Kiitos ♥

      Poista
  3. ihania kuvia!! Meillä kuvaus 2 viikon päästä, toivotaan silloin olevan vielä nättiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän ♥ Onneks me käytiin eilen ottamassa näitä kuvia, nimittäin yön aikana iski joky syysmyrsky ja puut on jo melkein lehdettömiä jne. :(

      Poista

LUKIJAT