Kaksplus.fi


8. lokakuuta 2014

Sofian huone

Otsikon mukaisesti, seuraavaksi olisi tarkoitus esitellä teille Sofian huone. Se on tällä hetkellä kaikista keskeneräisin, mutta elän siinä toivossa että saadaan se jouluun mennessä laitettua ihan vimpan päälle. Harmittaa, että en tajunnut ottaa mitään ennen -kuvia, sillä tämä huone on kuitenkin omasta mielestäni kokenut sen suurimman muutoksen jo tässä vaiheessa.


Alkuun meillä oli tässä kohtaa neidin vanha, ikean minnen sänky. Sänky vei koko tilan pituudellaan, eikä se sopinut tähän uuteen huoneeseen millään tapaa. Koitin katsella paljon erilaisia puoliparvisänkyjä sekä sänkyjä joissa oli alla kiinteät säilytystilat, mutta voin kertoa että ei ollut helppoa! Jos löytyikin silmää miellyttävä sänky joka muuten täytti mun kriteerit, oli hinta liian suolainen ja/tai sänky liian iso pituudeltaan.
Sitten mä bongasin eräästä jenkkiläisestä blogista aivan mahtavan idean! Ikean mydal -kerrossängystä oli taituroitu loft bed pienellä tuunauksella, ja se oli mun mielestä ihan huikean hyvä idea. Kiireesti vilkaisin ikean sivuilta sängyn mitat ja oi kyllä, sen pitäisi mahtua juuri ja juuri paikoilleen! Niinpä me sitten tilattiin kyseinen sänky ja uusi patja.
Pari päivää meni kasatessa tuota sänkyä, eikä muuten ollut mikään piece of cake kun sänky on tosiaan mitoiltaan yhtä pitkä kuin huoneen leveys. Siinä se nyt kuitenkin on, ja sängyn alle saatiin nyt mukavasti tilaa lelujen säilytykseen. Alkuun olisin halunnut maalata sängyn valkoiseksi, mutta nyt kun olen jo tottunut tuohon koivun väriin, on se paljon parempi. Ja tärkeintähän on tietysti se, että myös Sofia tykkää uudesta sängystään..


Tässä toisella puolella huonetta oli ihan alkuaan järjettömän kokoinen liukuovinen kaappi, joka söi ihan hirveästi huoneen tilaa. Saatiin onneksi vuokranantajilta lupa purkaa se pintaremontin yhteydessä. Sijoitettiin tähän sitten Sofian vanha trofast säilytyskokonaisuus. Tarvittiin kuitenkin sitä kaappitilaa enemmän, joten sänkyä tilatessa tilattiin myös tämä uusi vaatekaappi. En ole ihan varma, että pidänkö siitä, mutta ainakin ollaan nyt saatu lakanat, pyyhkeet, sekä neidin vaatteet järjestykseen ja paikoilleen.
Nukkekoti ei ole jäämässä tuohon kaapin viereen, vaan siihen olisi tarkoitus kyhäillä Sofialle oma työnurkkaus, johon saisi neidin kaikki askartelutarvikkeet ynnä muut. Tila on vaan niin pieni, että sopivan työtason löytäminen ei ole ollut helppoa. Ikeassa olisi kyllä pari varteen otettavaa vaihtoehtoa, mutta en halua hätäillä tämän asian kanssa. Kunhan saadaan työnurkkaus kyhättyä kasaan, ruvetaan keskittymään huoneen varsinaiseen sisustamiseen. Ainakin tarvitaan uudet verhot sekä matto, ja seinille olisi tarkoitus ideoida jotakin pientä kivaa.

Tältä näyttää siis tällä hetkellä, mitä mieltä olette? :)

8 kommenttia :

  1. Äääk, aivan ihana pikkuhuone!!!! :)

    VastaaPoista
  2. eikö sinua pelota yhtään että tyttäresi putoaa tuolta sängystä?
    nukkekoti on muuten kivan näköinen, olisiko siitä mahdollista saada enemmän kuvia? tarkoitus olisi ostaa meidän kuopukselle nukkekoti syntympäivälahjaksi ja tuollainen iso voisi olla kivempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No alkuun mulla oli kaikenlaisia kauhukuvia mielessäni, mutta ei enää. Sofia on jo iso tyttö, eikä tuo sänky ole niin kovin korkea. :)
      Itse asiassa mun on pitänyt jo alkuvuodesta asti esitelläkin tuota nukkekotia paremmin mutta se on jäänyt. Voisin tässä lähipäivinä siis laittaa siitä vähän enemmän kuvia.

      Poista
  3. Ihanan vaaleanpunasta :D Ei varmaan olis ihan oma ykkösvalinta mut näyttää kyllä tosi söpöltä!

    Pöytäongelmaan ehdottaisin niinkin yksinkertasta ratkasua kuin mittaan sahattu vanerilevy ja siihen kivat kannakkeet/jalat jostain vielä :) Helppoa ja saa aika hyvin sellaista kuin on ajatellut. Ja voihan sen tarvittaessa tukea vaikka jonkun laatikoston+jalkojen varaan jos tarvitaan säilytystilaa. Itellä projektina sohvapöytä ja ostin K-Raudasta 80x80cm palan havuvaneria, joka makso sahauspalveluineen n. 15e tai vähän alle, joten suosittelen kyllä sitä. Sen voi myös tietenki käsitellä maalilla, vahalla tai ihan millä vaan.

    Kivaa muuten että oot palannut blogin pariin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ehkä vähän turhankin pinkkiä! :D Neiti sai itse päättää minkä väristä maalia puolipaneeleihin laitetaan ja yllättäen vastaus oli tietenkin pinkki. Koitetaan nyt päästä kaikesta muusta pinkistä, esim. Matosta eroon, ettei koko huone olisi vain pinkkiä. :)

      Tuota vanerilevyä ollaan itse asiassa myös harkittu, ja pidetään se edelleen mielessä. :) Kaikista paras olisi ollut sellainen yhdistelmä jossa olisi ollut kaappitilaa ja pöytätaso, mutta ei sitä heti hoksattu. Joten näillä mennään ja rakennellaan itse.

      Kiitos, kovasti ainakin yritetään tässä palautella blogia jälleen eloon. :)

      Poista

LUKIJAT