Kaksplus.fi


15. tammikuuta 2015

erovanhemmuus

Tämä onkin sellainen aihe, että olen sen tarkoituksella sivuuttanut blogissa melkeinpä kokonaan. En muutoinkaan ole puhunut erovanhemmuudesta ääneen oikeastaan kenenkään kanssa, sillä alkuun koin asian liian häpeälliseksi ja ennen kaikkea kipeäksi.


Erilleen muutto, eikä se lopullinen eropäätös ollut missään mielessä helppo, vaikka tiesin sen kuitenkin koko ajan olevan ainoa ja oikea ratkaisu. Välit olivat tulehtuneet jo niin pahasti monista erinäisistä syistä, että siitä olisi ollut aivan mahdoton jatkaa yhdessä eteen päin. Silti alkuun mietin todella usein, että luovutettiinko me kuitenkin liian helpolla? Toisaalta, olen aina ollut sitä mieltä, että huonoon parisuhteeseen ei kuulu jäädä pelkästään lapsen/lasten takia, sillä silloin kukaan ei voi hyvin. Vanhempien huonovointisuus arjessa heijastuu myös lapseen. Vanhemmuudessa tärkeintä kuitenkin on rakastaa lastaan ehdoitta, ja etsiä hänen etuaan. Ja kenen etua se muka palvelee, jos kaikilla on paha olla? Siitäkin huolimatta en voinut sille mitään, että syyllistin itseäni. Olo oli epäonnistunut ja pidin itseäni huonona vanhempana eron vuoksi.

Entäpä nyt kun erosta lapseni isän kanssa on kulunut jo reilut parisen vuotta? Mitkä ovat fiilikset tänä päivänä? Olen ainakin onnellinen siitä, että minä saan olla se lapsen lähivanhempi niin hyvinä, kuin huonoinakin päivinä.

Toisinaan erovanhempana oleminen tuntuu siunaukselta, toisinaan se on kirous. Kun lapsi on esimerkiksi kiukutellut kokonaisen viikon putkeen, päivä jolloin lapsi lähtee isälleen viikonlopuksi tuntuu lottovoitolta. Kamat kasaan ja lapsi kiireen vilkkaa ovesta ulos meiningillä mennään. Kun ovi sulkeutuu selän takana sitä voi heittäytyä sohvalle nauttimaan täydellisestä hiljaisuudesta ja keskittyä vain itseensä ja omiin tarpeisiinsa. Tai, sitä voi viettää rauhallista parisuhdeaikaa kumppaninsa kanssa. Syödä mitä haluaa, ja nukkua aamulla niin pitkään kuin huvittaa.

Erovanhemmuus on myös sitä, kun toisinaan se ikävä sitten iskee jo ennen sunnuntaita. Koti on liian hiljainen. Soittaessa, on lapsella niin kivaa ettei hän kerkeä juttelemaan äidin kanssa. Voi olla, että äiti ei sillä hetkellä kiinnosta ollenkaan, isi on nimittäin silloin paras. Se tuntuu toisinaan pahalta, mutta saan kuitenkin olla onnellinen siitä, että Sofialla on isä joka välittää ja rakastaa.
Kuitenkin pahinta on ne juhlapyhät, jotka joutuu viettämään erossa omasta lapsestaan. Toissa vuonna ei joulukaan tuntunut yhtään joululta, tyttären ollessa isällään. En voi kuitenkaan itsekkäästi omia lasta itselleni, vuoro vuosin siis mennään.

Noin yleisesti ottaen Sofian arki kahden kodin välillä sujuu hyvin. Sofia viettää aina joka toisen viikonlopun pidennetysti isänsä ja tämän uuden naisystävän luona. Se on toiminut meillä, ja sujunut aina lähes ongelmitta. Joskus Sofia viettää useampiakin päiviä kuukaudessa isänsä kanssa, ja viikonloppujakin on aina välillä vaihdeltu päikseen jos on ollut tarvetta. Joustavuus on toiminut onneksi alusta saakka, molempiin suuntiin.
Omasta mielestäni olemme siis onnistuneet kohtuullisen hyvin. Ei loistavasti sillä ainahan jostakin löytyy parantamisen varaa, mutta hyvin. Vaikka välit ovat viilenneet entisestään eksän kanssa, tulemme me toimeen ja pystymme huolehtimaan Sofian asioista ja hänen tarpeistaan yhdessä vanhempina. Tai niin ainakin itse koen. Tietysti joskus on hieman kommunikaatio ongelmia, ja eksän naama ärsyttää. Ärsyttää kun se unohti taas puolet tavaroista tuodessaan tytärtä kotiin. Ärsyttää kun täältä löytyy vain parittomia sukkia, ja se meidän lempipaitakin jäi taas isän luokse. Nämä ovat kuitenkin niin pieniä asioita, että oikeasti ollaan helpolla päästy. Ja hei, en minäkään ole täydellinen. Saatan edelleen nalkuttaa hänelle, ja annan toisinaan aivan liikaa ohjeita miten asiat tulee hoitaa, vaikka kyllähän minä jo tiedän, että isä osaa ja tietää ilman mun sanomisiakin.

Ja se on sanomattakin selvää, että eksäni on tyttärellemme paras mahdollinen isä. Ja minä tietenkin paras mahdollinen äiti. Meidän yhteinen vanhemmuutemme jatkuu hautaan asti, vaikka me emme yhteistä osoitetta ja elämää enää keskenämme jaa. Ja meidän lisäksi Sofia on saanut elämäänsä kaksi parasta mahdollista muuta aikuista, äidin ja isän uudet kumppanit. He välittävät Sofiasta, ja Sofia välittää heistä. Alkuun ajattelin, että Sofialla on enää vain rikkinäinen perhe, mutta nykyään ajattelen niin, että Sofian perhe on vain kasvanut muutaman mahtavan ihmisen verran. Ei se siis ole rikki, vaan isompi. Se ei ole yhdinperhe, mutta perhe kuitenkin. Paljon parempi perhe.

8 kommenttia :

  1. Tää oli tosi hyvä postaus :)!

    VastaaPoista
  2. Meillä erosta jo kolme vuotta eikä lasten tapaamiset isän kanssa suju ollenkaan. Kaikesta pitää aina vääntää ja hän tekee kiusaa tajallaan uuden naisystävänsä kanssa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erot on aina todella ikäviä, ja se on hyvin harmillista että kaikilla ei ne asiat rullaa yhteisymmärryksessä eron jälkeen, syystä tai toisesta. Mä sanoisin että pää pystyyn, ehkä ne asiat siitä suttaantuu ajan kanssa, ja jos ei, niin turhaa ainakaan itseäsi syyllistät millään tavalla. Ei se sun vikasi ole, jos eksäsi on niin lapsellinen.. Tsemppihalit sulle! <3

      Poista
  3. Hei tämä on kyllä mahdottoman hyvä teksti. Niin moniin juttuihin voin itsekkin samaistua :-) Pyöritin pitkään ajatusta että kirjoittaisin omia ajatuksia erosta ylös mutta sitten päädyin siihen että ne saavat jäädä pääkopan perälle kolisemaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) No höh, olisin mielelläni lukenut sun ajatuksia samanmoisesta aiheesta, mutta ymmärrän kyllä. Hetken mä itsekin mietin, että jätänkö kirjoittamatta vai kirjoitanko. Nyt on erosta kulunut kuitenkin jo sen verran aikaa, ja erovanhemmuus sujuu hyvin, että rohkenin. :)

      Poista
  4. Meillä on noin kaksi ja puoli vuotta erosta. Useimmasti menee aika hyvin kaiken kans. Olemme ystäviä ja voimme tehdä joskus asioita yhdessä tyttäremme kans. Mutta on kyllä ikävä tyttöä kun hän on isänsä luona viikonloppuina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin tehtiin alkuun enemmän yhdessä asioita, mutta sitemmin sekin on jäänyt kun molemmilla on omat kiireensä. :) Se ikävä on kyllä välistä todella kurja tunne, mutta onneksi viikonloput menevät kuitenkin nopeasti.

      Poista

a penny for your thoughts