Kaksplus.fi


18. toukokuuta 2015

Korvakorut 6-vuotiaalle

Olin 6-vuotias kun äidiltäni herusi lupa korvien rei'itykseen. Muistan edelleen hämärästi sen päivän, kun astuttiin äitini kanssa kultaliikkeeseen, ja miten minua samaan aikaan hieman pelotti ja jännitti, mutta olin kuitenkin niin innoissani! Rei'ittäminen itsessään ei ollut kamalaa, vaan se ääni oli paljon pahempi. Se vähän säikäytti, mutta kipeää se ei tehnyt. Ikävemmältä tuntui rei'ityksen jälkeinen kuumottelu, joka onneksi meni nopeasti ohitse. Eikä sekään tuntunut niin kamalalta, kun katselin peilistä ensimmäisiä korvakorujani, joissa oli kirkkaan siniset kivet.



Sofia sai reilu viikko sitten korvakorut kummitädiltään syntymäpäivälahjaksi.
Jännitys oli melkein käsinkosketeltavaa, mutta neiti pysyi kiltisti ja rauhallisena - oikeastaan melkeinpä liimattuna paikallaan. Itkuhan siinä pääsi heti ensimmäisen reiän jälkeen, ja toisenkin, mutta neiti oli oikein reipas ja liikkeestä poistuttiin jo rauhallisena, joskin hieman vakavana. Kotiin palatessa niitä jo ihailtiin peilistä useampaan otteeseen, eikä rei'itys kuulema sattunutkaan niin paljoa.

Muutama ihminen suhtautui kovin negatiivisesti tähän korvakorujen ottamiseen. Se saikin minut pohtimaan, että mikä sitten on se oikea ikä laitattaa lapselle korvikset?
Alle 6-vuotiaalle en itse korvakoruja laitattaisi. En tietenkään tuomitse, mutta en myöskään ymmärrä kovin pienten lasten korvien rei'itystä. Kun korvakoruja ollaan laittamassa pienelle vauvalle, ei siinä ole kyse lapsen haluamisesta vaan vanhemman. Se on mielestäni väärin. Yksi vanhempien tehtävästä on turvata pienen lapsen koskemattomuus koko omaan kehoonsa, ja hyvin pienten lasten korvien rei'itys mielestäni loukkaa lapsen koskemattomuutta ja oikeutta määrätä itse omasta kehostaan. Omasta mielestäni lapsi on siinä vaiheessa valmis, kun hän itse osaa korvakoruja haluta, sekä tietysti tiedostaa ja ymmärtää mistä on kyse. Lapsen pitäisi mielestäni myös ymmärtää vastuu reikien hoitamisesta.

Sofia oli haaveillut korvakoruista jo pidemmän tovin, eikä kyse ollut mistään hetkellisestä mielijohteesta. Meillä reikiä on myöskin hoidettu yhdessä, ja Sofia on suhtautunut niiden hoitamiseen vakavasti niin kuin kuuluukin. Hyvä niin, sillä lävistys kuin lävistys, niiden ottamisessa on kuitenkin aina omat riskinsä.

Minkä ikäisenä sinä olet saanut korvakorut, ja mikä on sinun mielestäsi sopiva ikä laittaa korvikset?

16 kommenttia :

  1. Mä sain 8-vuotiaana ja vitsi miten harmitti, että niin myöhään! :D ekaluokalla monella oli jo, isosiskoilla oli, ja kinusin ja vinguin niitä, mutta äiti piti päänsä. Aion tehdä Shirin kanssa niin, että saa ne, kunhan osaa pyytää :) harkitsin jo että laittaisin Shirille silloin kun pirpana oli vastasyntynyt, mutta päädyin lopulta siihen, että noin pysyvää ja "invasive" muutoksia vain, jos Shiri tahtoo. Se viime viikolla itse asiassa sanoi haluavansa korvikset, mutta uskon ettei se vielä ihan ymmärrä, mitä se tarkoittaa eli tähän ekaan pyyntöön en vielä suostu :D !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voin vaan kuvitella sun harmituksen, oma pikkusisko sai vasta 11-vuotiaana ja koki siinä kamalaa vääryyttä. :D
      Mä harkitsin kanssa muutama vuosi takaperin niiden laittamista Sofialle, mutta onneksi tytön isä oli eri mieltä kun tässä nämä omatkin ajatukset asian suhteen on jo matkanvarrella muuttuneet. Missään nimessä en itse enää alle 6-vuotiaalle niitä laittaisi.

      Poista
  2. Todella hyvät perusteet tuolle "oikealle iälle" laittaa korvikset :-) Itse taisin saada korvikset noin kymmenen vuotta sitten, eli 5-vuotiaana ja hyvä ikä mielestäni korviksien laittoon on nimenomaan silloin, kun itse osaa haluta niitä ja ymmärtää mitkä ne ovat. Mitä mieltä olet muuten lävistyksistä, missä iässä antaisit lapsesi lävistää esim. kielen jos hän haluaisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No lävistysten suhteen aijon kyllä pysyä tiukkana, että niitä ei oteta ennen kuin täyttää 18, ja ne saa neiti maksaa itse. Tosin, otin mäkin salaa äidiltä napa, nenä ja rustokorun jo 16-vuotiaana. :D Muut lävistykset oon ottanut yli 19 vuotiaana ja toivoisin, että tuo neitikään ei heti ensimmäisenä niitä olisi hommaamassa täysi-ikäisyyden saavutettuaan. Ainakaan hetken mielijohteesta. Jos nyt kävisi niin että ottaisikin salaa, en mä pakottaisi ottamaan poiskaan niitä.

      Poista
  3. Mä sain korvakorut 2 vuotiaana. Sisko sai vasta joskus teini-iässä, kun minä tungin jo kolmansia reikiä korviini.

    Henkilökohtaisesti mun mielestä 6-vuotias on ihan liian nuori, eikä sen ikäisestä voi mitenkään sanoa, että ymmärtää mitä on tekemässä. Kyllähän sen ikäinen haluaa vaikka ja mitä, mutta eihän se nyt oikeasti ymmärrä. Ei sen ikäisellä ole edes aivoissa mudostunut etulohkon alue, joka on edellytyksenä jotta ihminen käsittää syytä ja seurausta ja ymmärtää asioiden pidempi kestoiset vaikutukset.

    Minä voisin ehkä antaa lapseni ottaa korvakorut joskus teini-iässä, ehkä pyöreästi 14-17 iässä JOS se lapsi itse säästäisi niihin koruihin ja jo sillä tavalla osoittaisi että käsittää asioiden pidempiaikaista kulkua, ihan tosissaan on ajatellut asiaa ja haluaa sitä. Ja tietenkin, että pystyisi sen perustella, että miksi haluaa ne korvikset (en mä sillä, että ei sen perusteen tarvii olla mikään ihmeellinen. "mä hirveesti tykkään siitä miltä ne näyttää" on ihan validi peruste, kunhan sen osaa sitten itse rohkeasti sanoa). Ja samalla tietty käsittää, mitä voi mennä vikaan (nimim. omat korvanreiät on venynyt vuosien saatossa niin ettei yhtään painavampia koruja voi käyttää. Sisko puolestaan otti korvikset neljä kertaa, ennen kuin pysyivät tulehtumatta).

    Vaikka tää teksti nyt tuli tällain "minä nyt en ainakaan ikinä noin pienelle" -muodossa, haluun että ymmärrät et mulla on silti sama ajatus noista muiden korviksista kuin sullakin. En ikinä laittais 6-vuotiaalle korviksia, enkä tosiaan sitä ymmärrä että lapselle pitää moisia laittaa vaan koska se haluaa (tai siis että en mä antais sen ikäisen ottaa napa- tai kielikoruakaan vaan koska se haluaa, ihan sama miten kovaa haluaa), mutta samaan aikaan mulle on kyllä aivan sama mitä muut lapsensa kanssa tekee enkä mä lähde tuomitsemaan, vaikka en ymmärräkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä puhut läpiä päähäsi :D minä sain 6-vuotiaana korvikset ja kyllä ymmärsin siitä kaiken. Että se on vähän kivuliasta, mutta kipu menee ohi. Että pitää hoitaa tarkasti ja pitää puhtaana eikä saa räplätä turhaan, ettei tulehdu. Jnejnejne. Kamalaa jos et anna omien lasten ottaa kuin vasta joskus teininä!!

      Poista
    2. Ano1: Joo, kyllähän tämän ikäinen lapsi haluaa vaikka ja mitä, ja joutuu niitä pettymyksiäkin kohtaamaan kun ei kaikkea haluamaansa saa.
      Omasta mielestäni, ja en nyt siis voi tietenkään kaikkien lasten puolesta puhua, kyllä 6-vuotias jo jokseenkin ymmärtää mistä on kyse. Me esimerkiksi keskusteltiin tästä asiasta useampaan otteeseen, juurikin varmistaakseni sen, että Sofia ymmärtää mistä on kyse, mitä tapahtuu ja miten pitää toimia korvisten laittamisen jälkeen. Siis hoitaminen ym. Lisäksi käytiin paria viikkoa aijemmin jo liikkeessä juttelemassa niiden korvisten laitosta, ja neiti sai siellä itse esittää vielä kysymyksiä.

      Muita lävistyksiä ei voi mun mielestäni oikein rinnastaa korvakorujen laittoon. En minäkään laittaisi 6-vuotiaalle napa- tai kielikoruja, eikä tuon ikäinen oikein sellaisista kyllä haaveilekaan. Niistä väännetään sitten varmaan murrosiässä. ;) Mutta, tosiaan mielipiteensä kullakin. Ja ymmärsin kyllä. :)

      Ano2: Mielipiteitä on yhtä monia kuin meitä ihmisiäkin. :) Ja tämä nyt on sellainen, että on ihan jokaisen oma valinta miten toimii oman lapsensa kohdalla. Tiedän sellaisiakin, jotka eivät ole saaneet ottaa korvakoruja ennen kuin ovat täyttäneet 18 vuotta.

      Poista
  4. Itse sain ekat korvakoruni nelivuotiaana, enkä ole siitä äitiäni syyllistänyt enkä päivääkään katunut. Musta korvien rei'ittämisellä ei pitäisi olla mitään ikärajaa, kunhan vain se on lapsi, joka niitä reikiä haluaa. Itse olen törmännyt siihenkin, että äiti haluaa tyttärelleen korvakorut mutta tytär ei.

    Korvareiät on kuitenkin niin pieni juttu. Jos niistä ei vanhemmalla iällä pidä, ne voi kasvattaa umpeen. Ja mitä vanhemmaksi kasvaa, sitä suurempi kynnys niitä rei'ityksiä on sitten ottaa. Yksi kaveri on koko pienen ikänsä halunnut korvareijät ja uskalsi mennä ottamaan vasta vuosien miettimisen jälkeen, yhdeksäntoistavuotiaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi on mun mielestäni kyllä väärin, että äiti haluaa ja lapsi ei. Tiedän tapauksen jossa se äiti on lapselleen ne korvikset siitä huolimatta laitattanut, vaikka lapsi ei niitä itse halunnut. Kenenkään vanhemman ei pitäisi kävellä tuolla tavalla oman lapsensa yli.. :/

      Poista
  5. Itse sain 6 -vuotiaana ja mielest se on ihan hyvä ikä.
    Esikoinen haluaisi kovasti reiät ja mieheni kävikin jo kerran koruliikkeessä mutta niillä oli ikäraja 7v. joten ilman korviksia tyttö tuli kotiin ja oli tosi pettyny.
    Tyttö täyttää ens kuussa 6v. ja aattelin että pitää löytää paikka joka laittaa alle 7-vuotiaalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikkeillä tuntuu olevan tänä päivänä hieman erilaisia käytäntöjä noiden suhteen. Toivottavasti löydätte sellaisen liikkeen ja neiti saa korvikset. :)

      Poista
  6. Taisin peräti 10-11v olla. Aiemmin ei käynyt mielessäkään. Pari vuotta ehti olla ennen kun otin pois, ei sopinu oikein pitkään mulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kaikille sovi, eivätkä kaikki tykkää. :)

      Poista
  7. Mä olin ala-asteella, ehkä 9? En kyllä muista tarkkaan, voi olla että vanhempikin :) Ainakin koko peruskoulun reiät oli kovia tulehtumaan, ei pahasti mutta ei niistä korviksia läpi halunnut tunkea. Nyt kakskolmosena on yhä samat reiät, ei tulehdu eikä oo menny umpeen vaikka korviksia käytän kausittain :)

    VastaaPoista
  8. Onhan korvakorut nättiä ja olisi ihanaa, jos Oliviallakin olisi korvikset. Mutta ei, olen vahavasti sitä mieltä, että sitten, kun lapsi osaa itse niitä pyytää ja osaa jo itse hoitaa niitä, ymmärtää sen hoidon merkityksen.

    Mä en ihan varma millon mä sain korvikset, pienenä kyllä, jos muistan oikein. Siinä kävi vaan sellanen pieni temppu, että painoin sitä lukkoa aina enemmän ja enemmäb kiinni, kun tuntui et se irtoaa. Loppupeleissä se oli jo kerenny työntyä/kasvaa korvalehden sisälle ja siinähän oli sitten lääkäri reissu tiedossa.

    Tälläisten takia, en halua laittaa yksivuotiaalle korviksiä, kun ei se niistä ymmärrä mitään. Eihän se osaa edes nauttia, kuinka hienoy ne on. Repisi vaan likaisilla käsillä ja puhdistus olisi automaattisesti vain minun kontollani.

    Ihan rehellisesti sitten, kun lapsi osaa pyytää niitä itse niin käymme laittamassa! :)

    VastaaPoista
  9. Mulla on ollu korvikset 2-vuotiaasta, toiset otin 10-vuotiaana, ja kolmannet 14-vuotiaana, kaikki edelleen käytössä nyt 27-v.nä. Oma tytär nyt 3, mutta vielä ei oo korviksia laitettu, mutta saa ne kyllä, kun haluaa.

    VastaaPoista

a penny for your thoughts