Kaksplus.fi


11. kesäkuuta 2015

Kesä on täällä!

On se, vaikka kylmä viima saa vielä pukemaan neuletakin päälle ulos mentäessä. Vaan eipä nuo tuulenpuuskat nyt niin kamalia ole, ja olenkin keskittynyt iloitsemaan siitä, että luonto on ihanan vehreä ja saadaan jälleen nauttia aurinkoisista päivistä. Valittajat muuttakaa vaikka Espanjaan!


Mitä tältä alkaneelta kesältä voidaan odottaa? Näin ensi sijaisesti mun olisi ainakin tarkoitus saada kaikki rästiläksyt tehtyä juhannukseen mennessä, jotta voisin sitten syksyllä jatkaa opintojani koulunpenkillä. Vähän meinaa deadline tulla liian nopeasti vastaan, mutta parhaani yritän ja hiki hatussa on aherrettu menemään. Siinä yksi syy viime aikaiseen hiljaisuuteen blogin puolella, läppäri kun on auennut vain läksyjen tekemistä varten. Mä olen päättänyt, että vuoden loppuun mennessä tämä koulu on mun osaltani taputeltu, jonka jälkeen voidaankin sitten huokaista syvään ja ruveta miettimään tulevaisuutta.

Hirveästi me ei olla tehty kesän varalle suunnitelmia, sillä Jeremiaksen kesälomakin on vielä tänä vuonna kamalan lyhyt. Ainoa reissu mikä on oikeastaan lyöty lukkoon, on Ruisrock! Mä olen tästä enemmän kuin innoissani, sillä festarit on parina edeltävänä kesänä jääneet multa kokonaan väliin. Puhetta on kuitenkin ollut myös muutamasta Helsingin reissusta, Lintsillä käymisestä ja mun sukulaisteni tapaamisesta. Toivottavasti päästään myös mökille rentoutumaan, ja saataisiin reissattua enemmänkin. Mä haluaisin tänä kesänä käydä moikkaamassa mahdollisimman paljon myös kauempana asuvia ystäviä. Saa nähdä, miten aikataulut järkkääntyy! Mitään stressiä ei kuitenkaan oteta, ja ennen kaikkea toivonkin, että tästä kesästä tulisi rento. Paljon rakkautta, onnea ja iloa kiitos.

Ainakin mun osaltani kesä tulee olemaan jokseenkin rento, sillä en hakenut itselleni kesätöitä. Päätin, että keskityn nyt ensisijaisesti tuohon opiskeluun, sillä töitä mä kerkeän sitten tekemään eläkeikään asti. Lisäksi tämä on viimeinen kesä ennen kuin Sofia aloittaa koulutaipaleensa siirtyessään syksyllä eskariin, ja siitä syystä mä tahdon nauttia tästä kesästä Sofian kanssa. Viime kesältä ei nimittäin jäänyt kovin paljon muuta mieleen kuin työkuviot, joten tämä tulee olemaan virkistävää vaihtelua viime vuodelle. Ja on mulla onneksi muutamia satunnaisia vuorojakin tiedossa, ettei pääse työnteko ihan kokonaan unohtumaan.


Muutenkin tänne suunnille kuuluu just nyt todella hyvää. Enemmän kuulumisia luvassa kuitenkin vähän myöhemmin. Postauksia on muutenkin tällä hetkellä jonoksi asti luonnoksissa tuloillaan, saadaan siis tähän blogiinkin jälleen vähän enemmän eloa.

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille. 

2 kommenttia :

LUKIJAT