Kaksplus.fi


10. syyskuuta 2015

(Äitiys)vaatekriisi!

Esikoista odottaessa, kasvava jättimaha tuotti minulle paljon päänvaivaa pukeutumisen suhteen. En kokenut oloani muutenkaan kovin kauniiksi raskausaikana, ja kovalla vauhdilla kasvava maha ei asiaa edesauttanut. Pidin omia vaatteitani mahdollisimman pitkään, sillä en halunnut hyväksyä sitä seikkaa, että olisin tarvinut suurempia vaatekokoja. Kun mukavuudenhalu vei lopulta voiton, käytin melkeinpä ainoastaan vain isoja ja rumia huppareita, mahdollisimman löysiä t-paitoja, sekä collegehousuja. Tästä syystä minusta on hyvin vähän kuviakin tuon 9 kuukauden ajalta, ja näin jälkikäteen se harmittaa todella paljon. Onneksi sentään kuvasin edes pelkkää mahaani, mutta silti.
Varsinaiset äitiysvaatteeni oli laskettavissa yhden käden sormin. Sen kerran kun ajattelin ostaa itselleni äitiyshousut, tuli housuja sovittaessa vain entistä turhautuneempi olo. Ne eivät istuneet laisinkaan, ja päätin jättää homman siihen. En lähtenyt enää edes sovittelemaan muiden merkkien housuja, vaan pysyin niissä miesten collareissa. Pukeutumiseni ei olisi voinut mielestäni olla yhtään sen tylsempää. Olisinpa käyttänyt edes legginsejä.

kuva lainattu täältä klik

Tällä kertaa olen päättänyt toisin. Haluan nauttia tästä raskaudesta mahdollisimman laajasti. Haluan myös tuntea oloni kauniiksi, enkä halua peitellä vartaloani. Liian isot paidat ja collegehousut saavat siis pysyä poissa, ja omat vaatteet jemmataan vaatekaapin nurkkaan. Tietysti vaatteiden mukavuus on minulle se tärkein seikka, mutta samalla ne voivat myös näyttää kivoilta. Ja tästä syystä mä nyt kaipaisin vähän apuja, nimittäin mitä tulee äitiysvaatteisiin, olen minä astumassa itselleni täysin vieraaseen maailmaan. Siksi kuulisin enemmän kuin mielelläni vinkkejä ja kokemuksia raskauden ajan pukeutumisesta ja vaatteista, sekä muiden omakohtaisia kokemuksia.

Miten äitiysvaatteet vastaavat kooltaan tavallisia vaatteita? Mitä housuja itse suosittelet? Vai pitäisikö mieluummin ostaa legginsejä? Minkä merkin äitiysvaatteet olet kokenut parhaimmaksi hinta-laatu suhteeltaan? Pärjäänkö omilla paidoilla, vai kannattaako panostaa myös äitiyspaitoihin? Entä kannattaako ostaa jo suoraan sellaisia yläosia, jotka soveltuvat myös imettämiseen? Entäpä talvivaatteet, mistä löytyy paras toppatakki kasvavalle masulle? Saa myös laittaa linkkejä erilaisiin nettikauppoihin, joista löytyy teidän mielestänne kivoja vaatteita odottavalle äidille.

18 kommenttia :

  1. Mamalicious! Ja cubuksen pitkät topit, hintaa ehkä 6e ja menee kasvavan mahan mukana. Ainakaan mun maha ei venyttänyt pilalle, oma koko meni pitkään ja 2 paitaa ostin normaalia kokoani isompana.
    Mamalicious ja h&m tekee kohtuuhintaisia mammatakkeja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamalicious farkut tilattu! :) Niistä olenkin kuullut paljon kehuja.
      Pitkiä toppia mä tykkään käyttää muutenkin, mutta niitä voisi ostaa lisää. Onko nuo Cubuksen painijaselkäisiä, vai ihan tavallisen mallisia?

      Poista
    2. cubuksen topit on painijaselän ja normaalin välimaastosta :D eli mikskä sitä ikinä kutsutaankaan...

      Poista
  2. H&M mamatregginsit ja perus trikoopaidat oli omia suosikkejani. Ilmettä asuihin toin käyttämällä koruja ja huiveja. Ja mamalicious farkut on kyllä parhaita! Ainakin itselläni vastasivat hyvin omaa kokoa, ihan loppuraskaudesta ostin yhden koon isommat housut kun vatsa kasvoi niin paljon. Muuten minäkin käytin omaa kokoa koko raskauden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa sain juuri siskoltani muutaman hennesin mamatrikoopaidan. Lisäksi ostin myös jo parit hennesin mamatregginsit. Tregginsit on ainakin näin parin käyttökerran jälkeen olleet ihan ok, niitä saa vain nykiä koko ajan ylemmäs. Kiitos vinkeistä! :)

      Poista
  3. Mä sain yhdet leggingsit yhteistyönä 9kk.fi:stä, mut perse on kasvanu mahan kanssa kilpaa niin ei ne sit jossain vaiheessa napannu. Nyt oon käyttäny lähinnä joogahousuja ja Cubuksesta ostettuja näitä https://cubus.com/fi/7031115_F990, enkä enää halua käyttää muita! Vaikkei äitiyshousuja ookaan niin noitten vyötärö on ihan paras kasvavalle masulle. :) Muita vinkkejä ei sit ookaan, ku oon omistanu ennestään pitkiä toppeja ja masu pysyny sen verran sirona, et oma toppatakki on menny vielä laskettuna aikanaki..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen joo varautunut siihen, että taas levitään ihan joka suuntaan.. :D
      Noi Cubuksen housut näyttää kyllä tosi kivalta! Pitääkin tilata parit ja kokeilla miltä tuntuu. Pysyykö noi miten muodossa, vai meneekö samaan kategoriaan hennesin vastaavien kanssa, että niihin ilmestyy heti järkyttävät polvipussit?

      Poista
  4. h&m suosittelen pöksyjä kokeilemaan. ainut vaan että ne imetysliivit olivat surkeat h&m, lindex ja kappahlissa. niihin nyt kannattaa suoraan satsata rahaa. ite pärjäsin yksillä äitiysfarkuilla koko raskausajan :) muutaman paidan osti. h&m tai kirppareilta. muuten pärjäsin omilla vaatteilla. en koskaan ostanut muita imetysvaatteita kuin liivit ja topin. yllättävän monissa vaatteissa onnistuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höps! Makuasia! Minusta H&M:n imetysliivit olivat ihan parhaat :)

      Poista
    2. Hennesin tregginsit on näillä näkymin ihan ok, mutta ne farkut ei. Jotenkin aivan liian kireitä omaan makuun, ja tuntuu ettei ne jousta ollenkaan. Kiitos vinkeistä. :)

      Ja tosiaan, makuasia. Mä ainakin viimeksi pidin todela paljon hennesin imetysliiveistä, koska tuntuivat tosiaan siltä kuin liivejä ei olisi ollenkaan, mutta rinnat pysyi kuitenkin paikallaan. ;)

      Poista
  5. Oi kuulostaa ihanalta! Moni sanoo että on turhaa ostaa äitiysvaatteita kun raskausaika on niin lyhyt, mutta olen eri mieltä. Raskauden aikana itsensä kauniiksi tunteminen on tärkeää!
    Minulla oli odotusvaatteet A-murun raskausaikana Mamaliciousin valikoimista ja H&M:ltä. Toisaalta minä en pienen mahani takia oikeastaan tarvinnut äitiysvaaatteita, omat vaatteet mahtuivat paitsi farkut, mutta kun olin raskaana HALUSIN äitiysvaatteita, piste! ;)

    Mamalicious on mun mielestä samaa sarjaa Vero Modan ja Onlyn kanssa, eli suht edullisia ja laadukkaita. Minulla meni ainakin yhdet housut koko raskausajan, vaikka olen pyörätuolissa! Materiaali oli niin kestävää ja muistan vieläkin sen masutuubin pehmeyden verrattuna joihinkin H&M:n hirvityksiin jotka jäivät ostamatta. Nyt olen toki kuullut että henkkamaukan valikoimat ovat hieman parantuneet (ja ovat silti edukkaita)- ainakin näen niitä nirson siskoni päällä joka on hyvin tukevasti jo raskaana. ;) FB:ssä saattaa olla jotain kirppiksiä josta saa edullisesti käytettyjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en myöskään koe turhaksi. Viimeksi omat vaatteet ei tosiaan puolen välin jälkeen istuneet, ja kyllä se vaikutti negatiivisesti mielialaan kun ei tuntenut oloaan millään tapaa kauniiksi muuttuneen ulkomuodon, ja lisäksi niiden isojen ja löysien vaatteiden kanssa. Pukeutuminen kyll vaikutti yllättävän paljon siihen omaan moodiin. Siitä syystä aijonkin nyt panostaa, saahan ne vaatteet sitten säilytettyä tulevaa varten, taikka myytyä eteen päin. ;)

      Mä uskallan hennesistä ostaa melkeinpä mitä vaan, paitsi niitä ihan farkku farkkuja. Jäi viime raskaudessa niistä niin paha mieli, ja lisäksi ne tuntuu olevan tarkoitettu sellaisille ihmisille joilla ei ole takamusta. :D Mulla on suht levee berberi, ja sitten vielä kasvava maha, niin mun vartalolle eivät ole jotenkin sopineet, ei sitten ollenkaan.
      Mamalicious farkut lähtee tosiaan kokeiluun, yhdet on jo tilattu. äytettynä minäkin koitan mahdollisimman paljon katsoa, säästää siinäkin pitkän pennin. ;)

      Poista
  6. Hm:n mustat ä- leggarit ja pitkät topit. Niihin kun yhdistää talvella neuleita ja villapaitoja niin avot! Itsehän kuljin niissä koko viime talven :DD kaikki äitiysfarkut ainakin oli ihan kauheita päällä!! T. Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, onko ne niin paksuja että tämmönen vilukissa tarkenee niillä talven läpi? :D
      Neuleita ja villapaitoja aijon käyttää, ihan must vaatteita muutenkin mun vaatekaapissani, ja menee varmasti myös kasvavan vatsan kanssa nuo löysimmät, ilman että menee epämuodostuneeksi. Ja vois sitä pari mamaneulettakin ostaa. Ja joo, ainakin noi hennesin mamafarkut on sieltä ja syvältä.

      Poista
  7. Äitiysvaatteet on ihania! :D H&M:llä parhaat sanoisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti (toivottavasti) ainakin mukavempia kuin tavalliset vaatteet kasvavan mahan kanssa. :)

      Poista
  8. H&M:ltä löytyy paljon ja edullisia! :) Hyvinistuvia farkkuja en sieltä tosin viime raskaudessa löytänyt, nyt ajattelin katsella heidän valikoimaa vielä uudestaan. Tilasin itse viime raskaudessa jonkin verran mammavaatteita www.asos.com ja suosittelen katsastamaan heidän valikoimansa, ainakin aivan ihanan mukavat mammafarkut löysin sieltä ja tosi kivan raskausmekon häihin kun oltiin loppuraskaudesta menossa :) Ja joo, kannattaa ottaa se koko mitä normaalisti käyttäisi ilman raskauttakin, ei ainakaan isompaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kun vinkkasit tuosta asoksesta, enpä tosiaan tajunnut että sieltäkin saa mammavaatteita! :) Pitääkin katsoa tarjontaa myös sieltä. Ja omalla koolla siis, kiitos vinkeistä. :)

      Poista

LUKIJAT