Kaksplus.fi


23. joulukuuta 2015

Raskausviikko 32+5


Kuinka pitkällä: Tänään 32+5, mutta arvot ovat viime neuvola käynniltä jolloin viikkoja oli kasassa 31+0.

Paino: +2,1kg sitten viime käynnin (joka oli ns. ylimääräinen käynti) mikä meinaa sitä, että melkein kilo tullut viikkoa kohden lisää painoa. Yhteensä tämän raskauden aikana kiloja on nyt kertynyt 8,5kg.

Muut arvot: RR 121/81. Sf-mitta 29,5cm.

Vaivat: Närästys johon ei tunnu Renniet ja maito auttavan enää ollenkaan. Niillä kuitenkin mennään vielä toistaiseksi, sillä en haluaisi enää yhtään lisää lääkkeitä syötäväksi. Turvotus on myöskin pahentunut niin, että välistä sitä ei meinaa peilistä katsoessa tunnistaa edes omia kasvojaan. Kovasti olen yrittänyt lisätä veden juontia, mutta vauva rupeaa viemää jo sen verran paljon tilaa, että kaikki tuntuu nousevan takaisin ruokatorveen heti syömisen/juomisen jälkeen vaikka kuinka pyrkii pitämään annoskoot yhä edelleen pieninä.Väsymys on muuten ruvennut helpottamaan! Kyllähän se uni maistuu edelleen, mutta sellainen yleisfiilis on huomattavasti virkeämpi. Liekö rautakuuri siis ruvennut puremaan.

Mieliala: Edelleen ailahtelevainen. Itken myöskin mitä ihmeellisimpien asioiden takia. Kuten itsenäisyyspäivänä linnanjuhlien vastaanottoa katsellessani. Hahah! Vähän käy edelleen sääliksi tuo mies, ei tämä odotusaika hänellekään kovin helppoa ole.

Muuta: Viimeksi mainitsinkin, että mulla oli edessä ylimääräinen neuvolakäynti jossa oli tarkoitus käydä läpi asioita liittyen verensokerin mittaukseen, ja aloittaa se kotona mittailu. Mun neuvolatäti jäi kuitenkin eläkkeelle, ja uuden neukkutädin kanssa keskustellessa tultiin molemmat siihen tulokseen, että ei aloiteta mittailua ainakaan vielä. Kuitenkin nyt viime kertaisen käynnin, ja yht' äkkisen korkean painon nousun takia jouduttiin keskustelemaan asiasta uudestaan. Mun on ruvettava vain yksinkertaisesti kiinnittämään nyt entistä enemmän huomiota syömisiini, sillä jos paino nousee samaa tahtia tämän loppu vuoden, on mun ruvettava sittenkin mittaamaan myös niitä sokeriarvoja. Ja sitähän mä en kovin mielelläni tekisi. Ei siis auta muu, kuin jättää kaikki suklaat ja muut herkut on kylmästi kaupan hyllylle. Jouluaattona en kylläkään aijo sitä painoani vahtia, vaan todellakin aijon herkutella, vaikka sitten koko loppu raskauden edestä yhdellä kertaa.
Lisäksi me saatiin lähete pelkopolille, ja meillä olisikin maanantaina ollut sinne aika, mutta jouduttiin perumaan kun olen ollut taas kipeänä. Uutta aikaa siis odotellessa.

2 kommenttia :

  1. Kokeile närästykseen ruokasoodaa! Mulla oli ainoa, joka auttoi raskausaikana :) sekoita 1/2-1 teelusikallista pieneen lasiin vettä ja juot. Ja onnea muuten pienestä, en oo varmaankaan vielä onnitellut! Ja hyvää uutta vuotta! -Notte

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku muuten vinkkasi aikasemminkin tästä soodasta, mutta mä en ole uskaltanut! :D Ehkäpä mä laitan tämän nyt tänä iltana kokeiluun. Ja kiitoksia, hyvät uudet vuodet myös sinne. ♥

      Poista

a penny for your thoughts