28. huhtikuuta 2016

Ristiäiset


Ristiäiset sujui oikein hyvin, vaikka muutama joutui perumaan tulonsa sairastelun vuoksi. Osa paikalle saapuneista vieraistakin oli vähän puolikuntoisena, ja sylikummillakin nousi kuume heti juhlien jälkeen. Miljakin viihtyi toimituksen ajan, eikä huutanut naama punaisena kuten isosiskonsa noin 7 vuotta sitten. Sylistä syliin kiertelykään ei häntä kovin paljoa hetkauttanut, vaan neiti nukkui aika tyytyväisenä melkein koko juhliensa ajan.

Mun oli tarkoitus askarrella koristeeksi pompomeja, mutta unohdin ne ihan suosiolla. Iskettiin kimppu neilikoita kahvipöytään, ja maljakon ympärille vähän juuttinarua. Miljan sylikummi askarteli viirinauhan koristeeksi juustokakulle, ja hoiti myös tuon kastepöydän kukka-asetelman. Onneksi Riikka saapui jo perjantaina meille mua jeesaamaan! Kiitos vielä muru, ja toivottavasti tervehdyt pian.

Tarjolla meillä oli kahden sortin voileipäkakkuja, jotka tilattiin paikallisesta kahvilasta. Kaupan pakaste-altaan cocktailpiirakat ja niiden kaverina perinteisesti munavoita. Lisäksi me tehtiin kaksi pellillistä pinaatti-feta pannukakkua, jonka reseptin mä bongasin aikoinaan Mintun blogista. Oli muuten aika menestys ja maistui niin aikuisille, kuin lapsillekin. Tätä me leivotaan varmasti jatkossakin.
Makeanhimoon löytyi punaherukka-valkosuklaajuustokakkua, joka myöskin oli taivaallisen hyvää! Mä en aikaisemmin ole ollut juustokakkujen ystävä, mutta tämän myötä oon totaalisen rakastunut. Mulle saa muuten vinkata, jos teiltä löytyy hyviä juustokakkureseptejä, mielelläni laittaisin kokeiluun.
Juustokakun lisäksi kermakakku tavallisella sokerikakkupohjalla, ja Baileys-täytteellä. Kakun koristeita tehdessä meinasi puskea tuskanhikeä päälle, kun en meinannut millään saada tuota vauvakoristetta onnistumaan. Loppu hyvin kaikki hyvin, ja kakusta tuli ihan ookoo. Mä olen oikeasti maailman surkein noiden kermapursotuksien kanssa, mutta tuo ombre-pursotus oli helppo toteuttaa. Ja lapsivieraita ajatellen tehtiin myös minttusuklaan makuisia minikuppikakkuja kermapursotuksella. Lisäksi meiltä löytyi muutamaa sorttia keksejä, ja jotenkin minusta tuntuu, että sokerihumalan tasosta päätellen Sofia söi suurimman osan prinsessakekseistä.
Mun oli tarkoitus tehdä myös vauvan jalkapohjan muotoisia nimikeksejä, sekä vuohenjuustopiirakoita mutta aika loppui yksinkertaisesti kesken. Ei sen puoleen, nämä riittivät kyllä meidän juhlavieraille oikein hyvin, ja vaikka annettiin joillekin myös kotiin vietäväksi leftoverseja, jäi meillekin vielä hirveän paljon kotiin syötäväksi. Nimim. kolmena aamuna aamupalaksi juustokakkua.

26. huhtikuuta 2016

7 vuotta


Pieni ja ruttuinen. Sellainen sinä olit, rakas esikoiseni, kun me ensimmäistä kertaa kohtasimme. Siinä sinä makasit, ja minä tuijotin sinua ihmeissäni. Koskin hellästi kättäsi, aivan kuin peläten että se menisi rikki. Sinä tartuit minun sormeeni ja puristit lujaa ja mä mietin, miten noin pienessä ihmisessä voikin olla niin paljon voimaa. Sinäkö se todella kasvoit minun sisälläni, minustako sinä tulit?


Tänään meidän ensikohtaamisestamme on kulunut jo seitsemän vuotta. Uskomatonta, miten nopeasti tämä aika on mennytkään. Kasvua ja kehitystäsi on ollut onni ja ilo seurata, ja miten ylpeä minä sinusta olenkaan! Sinusta on kasvanut viisas, ystävällinen ja tiedonhaluinen nuori neiti. Ja päivä päivältä sinä kasvat lisää. Muistathan rakas sen, että kiire ei ole mihinkään. Älä siis kasva liian nopeasti ja pidä kiinni leikkimielisyydestäsi. Sinä olen kuitenkin vielä pieni ihmisen alku, vaikka toisaalta oletkin jo niin kovin iso tyttö.


Ja minä pyrin jatkossakin olemaan sinulle hyvä äiti, ja rakastan sinua ehdoitta. Muistathan sen silloinkin kun joskus otamme yhteen. Että sinä saat olla juuri sellainen kuin tahdot, ja minä rakastan sinua juuri sellaisena kuin olet. Sinä olet minun silmissäni täydellinen, ihan just noin.


Paljon onnea Sofia!

25. huhtikuuta 2016

Ja niin hän sai nimen

panta, mekko & sukkahousut - Lindex

Milja Maya Emilia

Juhlat olivat loppuen lopuksi oikein onnistuneet ja ihanat, ja jälleen kerran mä taisin stressata vähän liikoja. Tärkeintä on kuitenkin se, että meidän vauvalla on nyt nimi, ja kaunis nimi onkin. Itse ristiäisistä ja vauvan nimestä kuitenkin lisää vähän myöhemmin. Nyt on mentävä muun perheen perästä jo nukkumaan, että ei kerry lisää univelkaa.

20. huhtikuuta 2016

Ristiäisten & 7-vuotis synttäreiden suunnittelua

Meillä onkin nyt juhlaa juhlan perään, kun sunnuntaina vietetään vauvan ristiäisiä ja heti ensi viikolla esikoiseni 7-vuotis syntymäpäiviä. Tekemistä siis riittää niin paljon, että tässä on meinannut välistä mennä sormi suuhun eikä ole oikein tiennyt mistä alottaisi! Onneksi kaikki suunnitelmat on kuitenkin jo hyvällä mallilla, ja seuraavaksi ryhdytäänkin sitten toteuttamaan näitä mun pääni sisäisiä visioita, ja katsotaan että mitä saadaan lopulta aikaiseksi.


Kutsukortit päätin tällä kertaa tilata ifolorilta, sillä muistan millaista sähellystä ja näpertämistä se oli silloin Sofian kutsukorttien kanssa. Kanteen valitsin kuvan vauvan jalkapohjista, ja sisäpuolelle kuvan jossa vauva kannattelee päätänsä. Sisäpuolelta löytyy myös pätkä PMMP:n tytöt biisistä, jolla me myös ilmoitettiin facebookin puolella ihmisille tyttölupauksesta. Biisin sanojen myötä saatiin kutsusta hieman enenmmän meidänlaisemme.
Kastemekon mun mummo toi meille viime viikolla, ja siihen on jo valmiiksi kirjailtu vauvan nimi. Mekko on melkein 50 vuotta vanha, sillä se on alunperin ommeltu äitini kastejuhlaa varten. Sen jälkeen samassa mekossa kasteen on saanut hänen sisaruksensa, minä & minun sisarukseni, sekä minun ja siskoni lapset. Kaikessa yksinkertaisuudessaan mä pidän tuosta kastemekosta todella paljon. Saas nähdä, että säilyykö se vielä minun lapsenlapsilleni!


Eilen löytyi lapsille juhlavaatteet ristiäisiin, samalla kun käytiin esikoisen kanssa ostamassa juhlatarvikkeita hänen syntymäpäiväjuhliaan varten. Ei kovin yllättävää, että itselleni en löytänyt oikein mitään. Ei ole hajuakaan mitä sitä pukisi päällensä.. Kohta on mentävä paikalle todella tyylikkäässä imetysyöpaidassa tai jätesäkissä, ellei mun kaappini uumenista löydy mitään sopivaa. Netistä tilaaminen kun on jo tässä vaiheessa hieman liian myöhäistä.

Sofian synttäreitäkin on mietitty jo pidemmän aikaa. Loppuen lopuksi päädyttiin yhteistuumin jäätelö-teemaan, mutta nekin suunnitelmat on jo vähän levinneet. Taidetaankin mennä synttäreiden kanssa ensimmäistä kertaa niin, että meillä ei ole mitään varsinaista teemaa, vaikka jäätelö kyllä tulee olemaan se the juttu näissä juhlissa. Tigerista löydettiin kivaa pientä sälää juhlia varten, sekä aika päheät kutsukortit. Suurin osa koristeluista askarrellaankin tänä vuonna itse, yhdessä esikoisen kanssa. Harmittaa vain, että juhlien pito osuu taas vappuviikonlopulle. Toivottavasti mahdollisimman moni kutsutuista pääsee silti sapumaan paikalle.

18. huhtikuuta 2016

5 biisiä maanantaille

Huh, mikä viikko meillä on edessä! Joka päivälle jotakin menoa ja ohjelmaa, ja sen lisäksi ristiäisten suunnittelua sekä niihin valmistautumista, sillä sunnuntaina meidän vauva saa vihdoinkin nimen. Ja vaikka tänään aamulla meinasi olla vähän känkkäränkkä fiilis äidilläkin, niin ei se haittaa. Iso kuppi kahvia ja muutama hyvän mielen biisi taustalle soimaan, niin johan lähtee viikko heti paremmin käyntiin. Ihanaa alkanutta viikkoa tasapuolisesti kaikille!







13. huhtikuuta 2016

Parhaat raskausajan appsit

Oma raskaus on jo onneksi takana päin, mutta palataan täällä blogin puolella raskauteen liittyvin aihein vielä ainakin muutaman postauksen verran. Nämä kun jäivät osittain kirjoittamatta ja julkaisematta loppuraskaudesta, kun ei vain energia riittänyt enää mihinkään. Ihan ensimmäiseksi mä tahtoisin vinkata muutamista erilaisista raskausajan sovelluksista, sillä näitäkin löytyy pilvin pimein ja itselläni ainakin kesti tovin ennen kuin löysin itselleni mieluisimmat sovellukset.


Vau.fi Odotus sovellus oli, ja on yhä edelleen yksi mun omista suosikeistani. Raskaana oleva voi seurata tällä viikko viikolta sikiön kasvua. Viikottain vaihtuva teksti kertoo aina yleistä nippelitietoa mitä tapahtuu ja miten sikiö kehittyy juuri kyseisellä raskausviikolla, ja sen lisäksi piirroskuvat jotka näyttävät miten vatsa rupeaa kauniisti pyöristymään ja sikiö kasvaa kohdussa. Kaikista kivointa mun mielestäni oli kuitenkin päiväkohtaiset tekstit, jotka tulikin luettua aina heti herättyä. Tästä löytyy myös ilmainen supistuslaskuri, joka on aika kätevä. Tosin, mä itse tajusin sen olemassa olon vasta kun olin ladannut jo erillisen sovelluksen sitä varten.
Tämän sovelluksen käyttöä voi jatkaa myös vauvan syntymän jälkeen. Syöttämällä vauvan syntymäpäivän, sovellus näyttää lapsen kehityksen virstapylväät kuukausi kuukaudelta ensimmäisen ikävuoden ajan. Myöskin vuoden jokaiselle päivälle löytyy oma pieni tekstinsä, tosin vauvan synnyttyä en ole näitä jaksanut enää niin tiiviisti lukea. Sovellus toimii myös raskautta toivovalle, sillä tällä voi kartoittaa oman kuukautiskiertonsa, jonka mukaan sovellus näyttää joka kuukausi hedelmällisimmät päivät tulla raskaaksi. Tämä sovellus sopii siis aika monelle! Sen verran täytyy kyllä mainita, että sovellus tuntui aika usein bugittavan. Ihan vain muutaman kerran meinasikin mennä hermo raskauden aikana sen takia, hahah.


Vauva odotukseni sovellus oli myöskin mulla itselläni käytössä. Tämäkin näytti viikottain vaihtuvan tekstin sikiön kehityksestä kuvineen. Myöskin tästä sovelluksesta löytyy tuo päiväkohtainen pieni oma tekstinsä. Tässä sovelluksessa kivointa oli mun mielestäni se, että tämä näytti viikkojen, päivien, minuuttien ja jopa sekunttien tarkkuudella kuinka paljon oli vielä aikaa jäljellä laskettuun päivään. Myöskin nimet osio oli mun lempparini. Sieltä pystyy selaamaan tyttöjen sekä poikien nimiä, ja lisäämään omiakin. Mulla olikin nimilista aika ahkeraan koko raskauden ajan käytössä, ja keräsin sinne omia suosikkejani nimivaihtoehdoista. Vinkit & ohjeet oli myös aika kätevä, tosin ensikertalainen voisi saada niistä ehkä enemmän irti kuin minä sain. Muistilista kohdasta sai tehtyä muuten oman ostoslistan vielä hankkimattomista vauvantarvikkeista. Se oli aika kätevää. Tämäkin sovellus saa minulta suositukset, tosin kaipaisin hieman päivitystä tuon appsin visuaaliseen ilmeeseen. Ihan ei hivele mun silmiäni.


Pregnancy+ sovellus saa ensinäkin miinukset siitä, että sovellus on ilmainen vain ensimmäisen kolmanneksen ajan, jonka jälkeen olisi täytynyt maksaa 3,99€ mikäli olisi halunnut jatkaa sovelluksen täysversion käyttöä. Vaikka sovelluksen visuaalinen ilme oli eniten mun mieleeni, jätin maksamatta ihan vain siksi, että tämä sovellus jäi vähemmälle käytölle englannin kielensä vuoksi. Vaikka ymmärrän englantia kohtuu hyvin, koin mä jotenkin "työlääksi" tämän käytön. Ehkä se johtui siitä, että suomenkielisten sovellusten kanssa pääsi mukamas jotenkin helpommalla. Myös tästä löytyy supistuslaskuri, ostoslista, vinkit sairaalakassin pakkaamiseen ja niin paljon kaikkea muuta, kuten listauksia eri maiden mm. Brittien, Brasilian, Kiinan ja Ranskan kielisistä nimistä, joiden lisäksi sai koottua myös listan omista suosikeistaan. Mun lemppari jutut tästä sovelluksesta oli ehdottomasti viikko kohtaiset kauniit animaatiokuvat sikiöstä jotka olivat hyvin realistisia. Sen lisäksi jokaisen viikon kohdalta löytyi myös 2d ja 3d kuvat. Huikeeta! Lisäksi pidin Timelinesta ja Size Guidesta. Jos englanninkieli ei siis tuota päänvaivaa, suosittelen kyllä tätä kaikista eniten! Vaikka hinta täysversion käytöstä on melkein 4 euroa, mä uskon tän olevan sen arvoinen.


Supistukset sovelluksen lataaminen oli loppuen lopuksi aika turha, sillä tämä jäi meillä niin vähäiselle käytölle. Lisäksi noista muista sovelluksista olisikin löytynyt omat ilmaiset versionsa, tämän maksaessa muistaakseni euron verran. Oma moka, mitäs en tutkinut tarkemmin. Hinta nyt ei onneksi ollut mikään päätähuimaava, ja eipä tämä tuolta mun latauksistani mihinkään katoa, jos tälle vaikka joskus tulevaisuudessa olisikin vähän enemmän käyttöä.

Näiden lisäksi tuli kokeiltua muutamia muitakin, mutta kaikki muut poistin aika nopeasti hetken niitä selattuani. Mitä sovelluksia teillä muilla on ollut, tai on käytössä?

10. huhtikuuta 2016

Viisi viikkoinen vauva

Tänään, meidän vauva on 5 viikon ja 2 päivän ikäinen. Tällä hetkellä hän nukkuu tyytyväisenä tuhisten omassa sängyssään. Välillä kuuluu pientä ähinää, jota seuraa mahtipontiset pierut. Miten noin pienestä vaahtosammuttimen kokoisesta ihmisestä voikin lähteä tuollainen ääni, ja miten ihmeessä siihen mahtuu välistä noin paljon ilmaa?

1kk kuva//04042016
Vauvalla tuli siis maanantaina kuukauden verran ikää täyteen, ja sen kunniaksi käytiin keskiviikkona 1kk neuvolassa. Neuvolakorttiin on kirjoitettu "rauhallinen tyttö" ja niin hän oikeastaan onkin. Vauvan ollessa tyytyväinen, tuijottaa hän suurilla silmillään pohtivan näköisenä ympäröivää maailmaa, ja keskittyy kuuntelemaan niin tarkkaavaisena aina kun äiti, isä tai sisko höpöttelee hänelle omiaan. Muutaman kerran vauvakin on intoutunut jo jutustelemaan, ja sen lisäksi ollaan saatu jo monia super-hurmaavia hymyjä. Joka kerta kun vauvan suunpielet kääntyy hymyyn, äidin silmät kostuu onnenkyynelistä. Niin ihana!
Höpöttelyn lisäksi me ollaan ruvettu kuuntelemaan paljon musiikkia, ihan laidasta laitaan. Tällä hetkellä vauvan lempibiisi on selkeästi Veniorin Na Na Na, varsinkin jos äiti hassuttelee ja laulaa mukana. Lisäksi Iskä lueskelee vauvalle lastenloruja, ja äiti on yrittänyt soittaa vähän kitaraakin sen ohella kun laulaa nuotin vierestä sanat sekaisin miten sattuu. Tämän homman pitäisi kyllä mennä toisin päin, sillä äidin soittamiset ei oikein suju ja isä on meistä se, jota on siunattu paremmin noilla musikaalisilla taidoilla.
Jos ilmavaivat, nälkä, märkä vaippa tai väsymys iskee, meidän vauva ilmoittaa siitä kyllä sitten tomerasti kovaan ääneen. Uskoisin, että aika moni meidän naapureistakin sen kuulee ja tietää, että mihin aikaa meidän vauvaa nälättää. Välillä mietinkin, että miten noin pienestä ihmisestä voikin lähteä niin paljon ääntä? Toisinaan tekisi mieli kaivaa korvatulpat esiin hoitotoimenpiteitä suorittaessa. Varsinkin silloin, kun vauva on sitä mieltä, että äiti on aivan liian hidas. Jos meidän vauva ei jostakin tykkää, niin pukemisesta ja riisumisesta. Varsinkin ulkovaatteiden pukeminen saa vauvan huutamaan naama punaisena, ja hikipisarat kohoamaan äidin otsalle.

body - Vimma | housut - KappAhl | Sukat - äitiyspakkaus
Mitä ruokailuun tulee, niin rintamaidolla mennään josta oon hirveän onnellinen. Vähän pelotti että miten imetys ja maidon nousu onnistuu section jälkeen, mutta ihan turhaan murehdin. Maitoa riittää ja vauva kasvaa hyvin. Mä olen myöskin oppinut nauttimaan pitkistäkin imetyshetkistä, paitsi silloin, kun muukin perhe on nälkäinen ja ruoka laittamatta. Tällä hetkellä meidän Jurmu-Justiinalla on painoa 5780g (5230g) ja pituutta 57.5cm (55.5cm). Sulkuihin kirjoitin edellisen neuvolakäynnin (2,5 viikon ikäisenä) mitat.
Masuvaivoja meillä on tosiaan ollut, ja niiden takia meillä on huudettu enimmäkseen. Nämäkin alkoivat D-vitamiinin aloituksen myötä. Neuvolasta ei tippoja edes otettu mukaan, vaan kokeiltiin ensimmäiseksi Rela +D tippoja, jotka eivät meidän vauvalle sopineet ollenkaan. Huutamiset nimittäin lakkasivat kuin seinään, heti kun oltiin vuorokauden verran ilman. Nyt meillä lähti kokeiluun Bioteekin Super D-tippa, ja toivotaan että nämä sopisivat! Lisäksi masuvaivoista kärsitään jos äiti erehtyy juomaan enemmän kuin yhden kupin kahvia päivässä, syömään ruisleipää tai kovin mausteista ruokaa, niin ja sitä suklaata. Kaikista vaikeinta on olla ilman suklaata, mutta mieluummin me käydään 11 aikaan nukkumaan, eikä vasta aamuyöstä muutamaa tuntia ennen herätyskellon soittoa.

Meillä on myös jo jonkinlainen vuorokausirytmi. Yleensä me käydään nukkumaan 22-23 aikoihin illalla, ja herätään aamuisin 6-7 maissa. Toki poikkeuksiakin löytyy. Öiden suhteen ollaan siis päästy todella helpolla, sillä vain ensimmäisen viikon ajan me heräiltiin öisin syömään, ja silloinkin vain 1-2 kertaa yössä. Alkuun olin huolissani yösyöttöjen poisjäämisestä, mutta kerran vauva kasvaa hyvin, en mä näe mitään syytä ruveta herättelemään häntä öisin. Vauvantahtisesti mennään.
Aamupesujen jälkeen me syödään ja seurustellaan hetken aikaa. Saatetaan syödä vielä vähän lisää, jonka jälkeen nukutaan taas. Iltapäivä ja alkuilta meneekin sitten aina miten menee. Yleensä syödään enemmän ja nukutaan vähemmän, pieniä pätkiä silloin tällöin. Niin, ja tietysti seurustellaan. Sitten kun muu perheestä on käynyt nukkumaan, aloitetaan me iltatoimet ja käydään nukkumaan.

Pakko vielä lopuun mainita, että isosisko on ihan superi! Ei vaan malttaisi odottaa että vauva kasvaa, jotta pikkusiskon kanssa voisi leikkiäkin, sekä opettaa kuulema kaikkea kivaa. Voi mun ihania prinsessojani. Ikäerostaan huolimatta, uskon näiden kahden tulevan hyvin juttuun kun tuosta kasvavat.

3. huhtikuuta 2016

Synnytyskertomus

2.3 meillä oli yliaikaiskontrolli, ja me lähdettiin aamulla kohti sairaalaa sillä fiiliksellä, että sinne jäädään käynistelemään. Mähän olin ollut jo pidemmän aikaa todella kipeä, en saanut enää nukuttua kaiken maailman kivuiltani, ja ruokakaan ei pysynyt sisällä.
Perus purkkiin pissaamiset ja käyrillä makoilut, jonka jälkeen lääkäri teki sisätutkimuksen ja samalla saatiin ensimmäinen painoarvio vauvasta. Käsikopelolla vatsan päältä lääkäri veikkasi 3700 grammaa, mutta ultralla saatiinkin jo ihan toisia lukemia. Muistan miten lääkäri sanoi "Ohhoh, nyt mä sain kyllä 5185 grammaa painoarvioksi, että mitataanpa uudestaan." Ja niinhän se mittasi vielä pariin otteeseen ja sanoi ääneen vielä muutamat aivan eri lukemat, mutta neuvolakorttiin oli painoarvioksi kirjattu lopulta 4599g. Kyseinen lääkäri soitti ja konsultoi vielä vanhempaa lääkäriä, ja he olivat yhdessä sitä mieltä, että ihan hyvin voin synnyttää alakautta. Kehui vain sitä, miten hienoa on että olen niin motivoitunut alatiesynnytykseen, eikä mun tarvitsisi olla huolissani. Mähän pelkäsin sectioon joutumista ylikaiken.
Mun itkuistani huolimatta lääkäri oli sitä mieltä, että takaisin kotia vaan. Kyllä me vielä pari yötä kotona pärjätään, kun ei tässä ole mitään lääketieteellisiä syitä käynnistää. Perjantaina sitten aamusta takaisin niin ruvetaan käynistelemään jos ei ennen sitä itsekseen lähde tulemaan. Aika pitkälti itku silmässä sieltä sitten kotiin lähdettiin, ja suoraan sanottuna kyllä vitutti. Ensinäkin jäi todella paska maku suuhun lääkärin sähläyksestä painoarvioiden suhteen, ja se yli 5 kilon painoarvio jäi kummittelemaan mun mieleeni.


4.3 muutaman hyvin huonosti nukutun yön jälkeen lähdettiin heti aamusta taas kohti sairaalaa. Tällä kertaa helpotti tieto siitä, että enää me ei sairaalasta kotiin lähdettäisi ilman vauvaa. Taas pissailtiin purkkiin ja makoiltiin käyrillä, jonka jälkeen tavattiin taas sama lääkäri. Kahdessa yössä olin avaunut kahdelle sormelle, muuten tilanne oli sama kuin edellisellä käynnillä. Kohdunkaulaa jäljellä 2cm. Lääkäri ja kätilö sanoivat, että ultrataan ja katsotaan sitä painoarviota vielä uudestaan, kun viimeksi saatiin niin eri lukemia. Normaalisti eivät muuten kuulema enää tässä vaiheessa uutta painoarviota antaisi. Tällä kertaa lääkäri antoi painoarvioksi 4632g. Ruvettiin puhumaan ballongilla käynnistämisestä, mutta ennen sitä erikoislääkäri tekisi vielä sisätutkimuksen ja antaisi oman painoarvionsa.
Hetken odottelun jälkeen päästiin tämän vanhemman lääkärin tutkittavaksi, ja jo muutaman sekunnin ultrauksen jälkeen lääkäri kysyi monelta mä olen viimeksi syönyt. Siinä vaiheessa jo tiesin, että todennäköisesti voisin heittää hyvästit alatiesynnytykselle. Lääkäri totesi, että kyllä vauvalla on painoa sen 5 kilon verran ja hänen mielestään alatiesynnytystä ei kannattaisi enää lähteä tässä vaiheessa yrittämään. Hän oli sitä mieltä, että vauva ei ole päässyt kunnolla laskeutumaan alas koska hänellä ei ole tilaa laskeutua, joka kuulema selittäisi myös sen, että synnytykseen viittaavia oireita oli ollut jo paljon, mutta homma ei vain lähtenyt etenemään. Siinä vaiheessa musta tuntui siltä, että en saa enää henkeä. Yritin rauhoitella itseäni, sekä niellä pettymykseni ja kyyneleeni, mutta heikoin tuloksin. Lääkäri puhui edelleen ja paljon, mutta mä en enää kuullut mitään. Sen muistan, että lääkäri kysyi olisiko mulla parempi olo jos mies saisi tulla mukaan leikkaussaliin, ja lupasi asiasta kysyä jos se saataisiin järjestymään.
Jouduttiin taas käytävälle odottamaan, ja mä yritin edelleen hengitellä rauhallisesti ja peitellä pettymystäni. Soitin itkien äidilleni ja kerroin viimeisimmät kuulumiset. Puhelun päätyttyä kätilö tuli hakemaan meitä, ja ruvettiin valmistautumaan leikkausta varten. Sain ylleni sairaalavaatteet, otettiin verikokeita ja vaihdettiin taas huonetta. Yhden maissa kuulema leikattaisiin. Mua ahdisti ja pelotti.

Aamulla oli alkanut taas supistelemaan, ja supistukset vain voimistuivat koko ajan. Makoilin taas käyrillä ja itkien salaa toivoin, että vedet vain losahtaisivat ja supistukset muuttuisivat kunnon synnytyspoltoiksi niin, että ruvettaisiinkin synnyttämään alateitse. Pyysin saada jotakin helpotusta supistuksiin, ja muhun pistettiin tramalia.
Leikkaava lääkäri ja gynekologi kävivät juttelemassa mun kanssa, ja yritin vielä epätoivoisesti itku silmässä kysellä, että enkö mä millään voisi synnyttää alateitse. Siinä sain sitten tilastollista faktatietoa hartioista jumiin jäämisestä ja mahdollisista hermovaurioista joita se voisi vauvalle pahimmillaan aiheuttaa. Myös mun pahasti repeytyminen olisi alatiesynnytyksessä hyvin todennäköistä. Lääkäri sai mut vakuuttuneeksi siitä, että sectio olisi meidän molempien turvallisuuden kannalta paljon parempi vaihtoehto. Tyydyin siis kohtalooni, sillä tietenkään en halunnut että vauvalle sattuisi mitään.

Kätilö oli ärsyttävän hilpeä ja kyseli tyhmiä. Onneksi vuoro vaihtui ja uusi kätilö vaikutti mukavemmalta, mutta samalla kuultiin hieman kurjempia uutisia. Jouduttaisiin odottamaan leikkaukseen pääsyä hieman pidempään, sillä joku oli mennyt meidän ohi jonossa. Me oltaisiin kuulema kuitenkin heti seuraavana jonossa. Jeremias ei myöskään pääsisi mukaan saliin, syyksi sanottiin päivystysaika.


Seuraavaksi mua jo kärrättiinkin saliin, ja musta tuntui että mä en saa henkeä enää ollenkaan. Olin niin jännittynyt ja ahdistunut koko tilanteesta, että tärisin vain ja unohdin miten hengitetään. Salista en muista juurikaan mitään. Siellä oli liian kirkasta. Muhun ei meinattu saada nesteitä ollenkaan, kun suonet lähti karkuun ja supistui koko kropan ollessa täysin lukossa. Edelleen yritin muistaa miten hengitetään. Happimaski ahdisti. Oksetti ja janotti.
Henkilökunta oli onneksi todella ihana anestesialääkäriä lukuunottamatta. Sillä hetkellä se ei kyllä rauhoittanut mun mieltäni, sillä pelkäsin koko ajan kuolevani. Pelkäsin myös sitä, että kävisi kuten Sofian synnytyksessä enkä kuulisi vauvan parkaisua, että vauvalla olisikin joku hätänä.

Ei mennyt kuin sekuntti tai pari, kun meidän Jurmu-Justiina aloitti parkumisen ja näin ensi vilauksen vauvasta. Ensimmäisenä järkytyin siitä kuinka iso vauva oikeasti oli, ja totesin että leikkaus oli kyllä oikeasti paras ratkaisu. Heti kun vauva oli pihalla, mulle annettiin rauhoittavaa, ja rupesin rentoutumaan. Sain vauvan hetkeksi aikaa rinnalle ihmeteltäväksi, kunnes vauva vietiin isän luokse. Mua itketti niin paljon, sillä olisin halunnut olla paikan päällä todistamassa sitä hetkeä, kun isä sai vauvan ensimmäistä kertaa syliinsä. Ja itketti sekin, että ei saatu kokea yhdessä vauvan syntymää. Toisaalta mä olin kyllä sellaisessa tilassa, että ehkä parempi että Jeremias ei päässyt saliin sitä todistamaan. Mun oloni ei varmaan  olisi ollut yhtään sen rauhallisempi, vaikka hän olisi saanut olla siinä läsnä.


Salista heräämöön, jossa aika tuntui matelevan. Torkahtelin vähän väliä ja kaikki tuntui epätodelliselta. Halusin jo kovasti päästä vauvan ja Jeremiaksen luokse. Parin tunnin päästä he pääsivät onneksi mua katsomaan, ja kätilö nosti vauvan ensimmäisen kerran rinnalle. Olin ihan varma, että halkean sillä hetkellä siitä rakkauden määrästä. Jeremias lähti vauvan kanssa osastolle mua odottamaan ja mä jäin vielä pariksi tunniksi heräämöön. Vauva syntyi klo 15:48 ja hieman ennen kasia mäkin pääsin osastolle. Olin kyllä edelleen ihan lääketokkurassa ja nukahtelin vähän väliä, vaikka yritin sitkeästi pysytellä hereillä.

Viikonlopun yli oltiin sairaalassa ja maanantaina saatiin lupa lähteä kotiin. Tuntui niin ihanalta päästä omaan sänkyyn nukkumaan, vaikkakin mua jännitti aivan hirveästi se, että miten me pärjätään kotona. Tai ehkä enemmänkin se, että miten mä pärjään niiden kipujen kanssa ja miten mä toivun leikkauksesta. Hyvin me kuitenkin ollaan pärjätty, ja hyvin on toivuttu.


Mä toivoin eheyttävää synnytyskokemusta, sillä esikoisen synnytyksestä ja henkilökunnasta jäi silloin niin paha maku suuhun, että sen ja sektiopelon takia käytiin tämän raskauden aikana pelkopolilla. Tavallaan tämä oli eheyttävä kokemus, tavallaan taas traumatisoiva. Toisaalta sanan trauma käyttäminen on ehkä hieman liioittelua.
Oli iso helpotus kuulla ne vauvan ensiparkaisut ja nähdä vauva heti kun hänet saatiin ulos. Viimeksi se jäi kokematta. Lisäksi sain tällä kertaa pitää vauvan koko ajan vierihoidossa, viimeksi jäi sekin kokematta kun vietettiin Sofian kanssa koko viikko eri osastoilla. Molemmilla osastoilla myös henkilökunta oli aivan ihana tällä kertaa, ja mua oikeasti kuunneltiin eikä mun kipuja tai pelkoja vähätelty. Ainoa asia joka oikeasti jäi todella harmittamaan, oli tuo lääkäri joka sekoili painoarvioiden kanssa. Kerran ei ollut itsekään varma, niin olisi voinut olla hiljaa sen sijaan että antoi ristiriitaista tietoa. Tietysti harmittaa myös se, että en saanut vieläkään kokea ns. normaalia synnytystä, mutta toisaalta jouduin kohtaamaan pelkoni, eikä sectio ole enää mörkönä mun mieleni sopukoissa.

Näin tämän nyt vain kuului tällä kerta mennä. Ja tärkeintähän on se, että me voidaan vauvan kanssa molemmat hyvin.