Kaksplus.fi


9. toukokuuta 2016

Mumford & Sons @ Helsinki 7.5.2016


Oi ja voi. En oikeastaan keksi mitään fiksua sanottavaa, vieläkin hymyilyttää ja laulattaa.
Mä olin lauantaina Hartwall Arenalla katsomassa Mumford and Sons:in keikkaa, kun Euroopan kiertue toi pojat vihdoin ja viimein myös Suomeen. Mun eno oli ostanut meille liput, ja tätä keikkaa oltiin odotettu jo monen monta kuukautta.
Vähän mua jännitti jättää Jeremias ja Milja kahdestaan kotiin, mutta hyvinhän he oli pärjänneet. Minäkin pärjäsin, vaikka kotoa lähtiessä seisoin hetken aikaa eteisessä miettien tekosyitä, ettei mun tarvitsisi lähteä. Ei sillä ettenkö olisi halunnut, mutta tämä oli ensimmäinen kerta Miljan syntymän jälkeen, kun olin hänestä kunnolla pidemmän aikaa erossa. Ja se ensimmäinen kerta on tunnetusti aina pahin.. Onneksi sitä ei ihan heti tarvitse mihinkään lähteä, ja keikalla käyminen rentoutti sen verran, että arki maistuu varmasti pidemmän aikaa oikein hyvältä.
Ja itse keikasta, se oli oikeasti ihan mieletön! Onneksi lähdin, sillä jälkikäteen olisi varmasti harmittanut jos en olisi mennyt. Vieläkin menee kylmät väreet selkärankaa pitkin. Voi kunpa pojat tulisivat pian uudestaan Suomeen, sillä tykästyin kyllä heidän live esiintymiseensä. Muistoksi tästä reissusta jäi pari sataa rakeista kuvaa ja uusi bändipaita.

Loppuun vielä yksi mun lempibiiseistäni kyseiseltä bändiltä. Suosittelen kuuntelemaan, jos folk henkinen rock-musiikki iskee.

4 kommenttia :

a penny for your thoughts