Kaksplus.fi


13. elokuuta 2016

Matkustaisitko vauvan kanssa ilman turvakaukaloa?

Tukholman reissulla me törmättiin rakkaassa pääkaupungissamme Helsingissä asiaan, joka on jäänyt minua vaivaamaan. Nimittäin siihen, kuinka käyttämämme taksifirman työntekijä sekä kuski, surutta ehdottivat vauvan kanssa matkustamista ilman turvakaukaloa. Niin, siis mitä?!


Menomatkalla oltiin menossa ratikalla satamaan, mutta Miljalle iski niin kova väsy, että ajateltiin pääsevämme helpommalla jos mentäisiinkin taksilla. Turvakaukalohan ei kuulu taksien vakiokalustoon (se kyllä tiedettiin), joten soitin erään taksifirman keskukseen ja sitä kautta tilasimme taksin turvakaukalolla. Meille luvattiin auto 20 minuutissa, sen verran kuskilla kestäisi hakea turvakaukalo ja kurvata meidän olinpaikkaamme. 20 minuutin kuluttua sain kuitenkin puhelun, että tällä aikataululla ei auto turvakaukaloineen järjestyisikään. Koko ajan heillä oli tiedossa, että kaukaloa tarvittiin 4kk ikäisen vauvan kuljettamiseen. Tästä huolimatta nainen joka taksikeskuksesta soitti, kysyi minulta laitetaanko silti auto tulemaan, ilman kaukaloa. Menin hieman hämilleni ja totesin, että emme tarvitse. Taksimatka jäi siihen, ja päädyttiin kuitenkin menemään sillä ratikalla. Miljakin onneksi kerkesi nukahtamaan siinä odotellessa.
Takaisin tullessa laukut painoivat luonnollisestikin enemmän, kiitos tax freen ostoksien. Tultiin siihen tulokseen, että tilataan se taksi terminaalilta kamppiin, kun ei meillä ollut mikään kiire. Oltiin etukäteen maksettu paluumatkakin, ja linja-auton lähtöön oli vielä useampi tunti siinä vaiheessa, kun me päästiin laivasta ulos. Minulla oli tämän kyseisen taksifirman numero edelleen tallessa, joten soitin ja tilasin taas taksin turvakaukalon kanssa. Taksi tuli sovitussa ajassa turvakaukaloineen. Kun olimme saanneet itsemme sekä tavarat kyytiin, ja kuski starttasi, hän totesi että nopeammin olisimme päässeet jos olisimme vain matkustaneet ilman turvakaukaloa. Minua ärsytti. Totesin vain, että meillä ei todellakaan ollut niin kiire yhtään mihinkään, ja jäin hölmistyneenä ihmettelemään miksi ihmeessä hän edes ehdotti moista? Kuski oli hiljaa eikä vastannut minulle mitään.

Suomen tieliikennelaki sanoo, että alle 3-vuotiasta on kuljetettava henkilö-, paketti- tai kuorma-autossa aina lasten turvaistuimessa tai kaukalossa. Myös silloin kun kyseessä on satunnainen kuljetus, on oltava asianmukainen varustus. Minun mielestäni se nyt onkin ihan itsestään selvä asia, enkä ymmärrä miten ammatikseen autoa ajava henkilö edes kehtasi meille moista ehdottaa. Varsinkin, kun heillä oli myös tarjota sitä turvakaukaloa.
Meillä ei todellakaan ollut kiire mihinkään, eikä 30 euron lisämaksu ollut meille missään vaiheessa ongelma. Kyydin odottaminen ja lisämaksu ovat oikeasti niin pieni hinta siitä, jos kuvitellaan mitä olisi voinut vaikka tapahtua ilman turvakaukalon kanssa matkustamista. Mitä jos taksikuski olisi ajanut kolarin? Mitä jos olisimme joutuneet onnettomuuteen? En pysty edes kuvittelemaan, sillä pelkkä ajatuskin ahdistaa..

Onko teistä kukaan törmännyt vastaavaan? Entä suostuisitko sinä itse, matkustamaan pienen lapsen kanssa ilman turvaistuinta, tai kaukaloa?


MUOKS; Minua viisaampi pitkään alalla työskennellyt tiesi kertoa, että laki ei kuitenkaan koske takseja. Tämä on mielestäni vähintäänkin mielenkiintoista, enkä tästäkään huolimatta itse suostuisi matkustaamaan sillä taksillaan, ilman turvaistuinta tai kaukaloa. 

19 kommenttia :

  1. Mä en IKINÄ, MISSÄÄN TILANTEESSA kulkis ilman istuimia. Hämmennyin jo viime kesänä Juuson ollessa 1,5v, kun iskän vaimo heitti "kai se voi tän matkan tulla ihan vaan turvavöissä" -kommentin. No ei vittu voi! Matkaa ois ollu pari kilsaa, mut samaan aikaan Aleksin, mun ja mun isän suusta kuulu ei. No seuraava ehdotus oli iham tavallinen koroke, minkä minimi raja taitaa olla 125 tai 135cm. Mun hädin tuskin 80 senttistä lasta ei siihen(kään) laitettu. Ja meillä siis oli koko ajan auto samassa pihassa ja istuimen siirtäminen toiseen autoon ei oo mikään ongelma. Oon vieläki sanaton siitä, millasen riskin toinen on valmis ottamaan vieläpä jonkun muun lapsen kanssa...

    Myös mun äitin miesystävä ois ollu äitin muutossa valmis ottamaan Juuson (sillon 2,5v) pakettiauton kyytiin ilman istuinta. Muuttomatka oli naurettavat 200m, mut mä kielsin silti. Ykskään auto ei liiku metrin metriä, jos mun lapset ei istu suositusten mukasissa istuimissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, mä en myöskään suostu omia lapsiani edes lyhyen lyhyttä matkaa kuljettamaan ilman oikeanlaista istuinta. Koskaan ei voi tietää, jos sattuisikin ikävästi just sillä kerralla kun edes sen kerran matkustaisi ilman.

      Poista
  2. Uskomatonta! Onpa ammattitaidottomia ja välinpitämättömiä ihmisiä! En todellakaan antaisi vauvani matkustaa ilman kaukaloa! Ahdistaa jo ettei busseissa tai junissa voi matkustaa turvallisesti kiinnittämällä kaukalon tai istuimen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten tuohon tekstiin lisäsin, niin ilmeisesti se laki ei koske takseja. Mikä on mun mielestä kyllä todella mielenkiintoista. Vaikka kuski itse olisi kuinka ammattitaitoinen ja hyvä ajamaan, koskaan ei voi tietää millaisia muita ihmisiä liikenteessä on just sillä hetkellä. Lisäksi mä koin sen kyllä ikävänä asiana, että vaikka tehtiin selväksi että me ei ilman turvakaukaloa matkusteta, niin silti meille sitäkin mahdollisuutta tyrkytettiin. Ei jäänyt kovin hyvä mieli.

      Poista
  3. Todellakin olen törmännyt samaan. Pahin on oma äitini, joka ei voi käsittää sitä, miksi vauva/pikkulapsi tarvitsisi turvakaukalon tai -istuimen autoon, jos matkana on vaikkapa 200 km moottoritietä pitkin. "Eihän sitä ennen ollut edes turvavöitä". No, ei ollutkaan, mutta olipa lasten tapaturmaiset kuolematkin ihan eri lukemissa. Myöskään huume- tai lääketokkurassa ajavia ei ollut yhtä paljon kuin nyt, vaikka juoppoja on tietysti aina ollut liikenteessä. Samoin hän käyttää perusteena sitä, että on itse hyvä kuski. No mitä helv... väliä niillä omilla ajotaidoilla on, jos joku kaahari ajaa suoraan perään!

    Meillä ei siis itsellämme ole autoa ja hankittiin ainoastaan turvakaukalo ennen lapsen syntymää. Sille ei loppujen lopuksi tullut muuta käyttöä kuin silloin, kun tultiin vauvan kanssa sairaalasta kotiin. Muuten ollaan aina kuljettu julkisilla. Sen takia ei olla hankittu minkäänlaista turvaistuintakaan "tyhjän pantiksi". Jos esim. äitini haluaa raahata meidät väkisin autollaan kotiinsa, niin ostaisi sitten sen turvaistuimen!? Kerran olen 2-vuotiaan kanssa mennyt taksilla 4 km:n matkan ilman turvaistuinta, mutta jos olisi ollut vaihtoehto, niin toki oltaisiin menty jotenkin muuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, vaikka itse olisi hyvä kuski, koskaan ei voi tietää millaista sakkia siellä liikenteessä on. Meilläkään ei ole omaa autoa, mutta silti ollaan hommattu kaukalo. Just jos ollaan jouduttu käymään lääkärissä taksilla, tai ollaan jonkun sukulaisen kyydillä käyty jossain. Ikinä en uskaltaisi ottaa sitä riskiä, että mentäisiin ilman, silloin kun autolla liikutaan.

      Poista
  4. (satunnainen kaksplus- blogien seurailija täällä hei) Voin myöntää, että ollaan ainakin kerran kuljettu nimenomaan taksilla ilman turvaistuinta. Oli viime joulu, junan lähtöön reilu puoli tuntia, ja anopin auto ei starttaakaan (bussit oli lopettanut kulkemisen jo siltä päivältä, eikä ketään tuttua lähellä kenen autoa olisi voinut lainata). Jotenkin siinä kiireessä oli tärkeintä että ehditään siihen junaan, eli että ei se vartin taksimatka kaupunkialueella haittaa niin paljoa... Lapsi 1,5v tiukasti omassa sylissäni matkustettiin, ja hyvin onneksi meni. Muistelen, että vauva-aikana oltiin paljon ehdottomampia, mutta jotenkin lapsen kasvaessa sitä on tullut luottavaisemmaksi...

    VastaaPoista
  5. Esikoisen kanssa mä en voinut ajatellakaan semmoista vaihtoehtoa. Mutta nyt me ollaan kuljettu taksilla lentokentälle ilman turvaistuimia, kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa, enkä ole tuntenut siitä kamalan huonoa omaatuntoa enkä itseäni huonoksi äidiksi. Isommat vöissä ja kuopus mun sylissä. Varmaan vähän vastuutonta, mutta minkäs teet. Pari kertaa ollaan kuljettu Madeiralla lentokentältä hotellille vauva Manducassa mun sylissä, minä vöissä ja isommat aikuisten vöissä. Ruotsissakaan ei saatu turvaistuinta pienimmälle taksissa toiseen suuntaan, mutta mentiin silti kyytiin.

    Varmaan on kuitenkin todennäköisempää, että lapsi tukehtuu kotona pikkulegoon, kaatuu portaissa tai jää auton alle, kuin että se kolari sattuisi juuri silloin harvoin, kun lapsella ei ole sitä 200e:n eu-standardia turvaistunta/kaukaloa, mikä tietenkin saattaisi sillä kerralla seivatakin. Ellei sillä esim. 5-vuotiaalla sattuisi juuri silloinkin nukkuessa pää roikkumaan, mikä olisi sivutörmäyksessä kuitenkin vakavan niskavamman paikka, penkin kanssa jopa vaarallisempi.

    Ei ole tarkoitus kuulostaa kylmältä. Meillä on autossa kaikille kolmelle BeSafen istuimet ja tottakai niissä lapset matkustavat sen 99,7% ajomatkoista. Ikinä en ole kolarissa ollut. Mutta en mä hysteerinenkään ole tän asian kanssa. Taisin ollakin silloin esikoisen kanssa.

    VastaaPoista
  6. Mulla ei oo lapsia, mut lähipiirissä niitä on. Mä en voi tajuta, että miten lapsen vanhempi voi antaa 5-6-vuotiaan lapsen päättää että miten turvavyö laitetaan. Tää ks.lapsi ei tykkää että turvavyö menee sillein normaalisti, vaan hän tahtoo turvavyön menevän kainalon alta. Tää lapsen äiti ei nykyään ees yritä laittaa sitä oikeinpäin, vaan laittaa sen siitä kainalon alta. Muutenkin tää lapsi on kietonut vanhempansa pikkusormen ympärille ja pyörittelee niitä kuinka paljon vaan! Jos tää tenava tahtoo kaupasta jäätelön ja vanhempi sanoo ettei saa, tää tenava rupee huutaa ja kiukuttelemaan kaupassa siihen asti kunnes saa sen jäätelönsä. :/ Mä olin kerran tän tenavan kanssa kaupassa käymässä, enkä huonon käytöksen vuoksi ostanut jäätelöä ja kerroin siitä myöhemmin tän vanhemmalle, ni se oli ihan ihmeissään että kuinka sä sen teit.

    VastaaPoista
  7. Ihan ekana ei itsellekään tulisi mieleen matkustaa meidän 4kk pojan kanssa ilman turvaistuinta. Esikoisen kanssa oli kuitenkin kerran tilanne, että matkustettiin taksilla satamasta Rautatientorille ilman istuinta. Meidän oli tarkoitus kulkea ratikalla, mutta appivanhemmat halusivatkin mennä taksilla. Ei tullut mieleen, että olisi voitu pyytää turvakaukalollinen auto. Kuski ehdotti, että vaunut voisi nostaa kyytiin nukkuvan vauvan kanssa. En tiedä, oliko tosissaan, mutta meinasin saada halvauksen ja tiuskaisin varmaan liiankin ilkeästi vastauksen. Mutta siis, eihän tuollaista edes ehdoteta. Matkustettiin lopulta niin, että 8kk ikäinen poika oli sylissäni ja stressasin koko matkan. Olikin ainoa kerta ikinä, kun matkustin niin, ettei lapseni ollut turvaistuimessa.

    VastaaPoista
  8. En koskaan laittaisi vauvaa autoon ilman kaukaloa. Me olemme kerran matkustaneet esikoisen kanssa sairaalaan tiputukseen ( oli tuolloin vajaa kaksi vuotias) ilman turvaistuinta. Tällöinkin taksissa oli oma istuimesta tuleva koroke (taisi olla muistaakseni Volvo) jonka päällä esikoinen istui. Silloinkin pelkäsin sydän kurkussa koko 5 minuuttisen ajomatkan.

    VastaaPoista
  9. Oho mitä ihmettä! En tiennyt ettei laki koske takseja :O onpa omituista. Se ehkä selittää miksi sitä edes ehdotettiin.. mutta joo en minä lähtisi ilman kaulalla.

    VastaaPoista
  10. Berliinissä yritimme saada lentokentältä istuimellisen taksin 1,5-vuotiaalle, mutta sellaista ei löytynyt ja alkoi olla jo myöhä, joten hän oli sitten korokkeella. Se ei todellakaan ollut hyvä vaihtoehto, varsinkin kun kuski kaahasi koko matkan. Ne oli kyllä pitkiä minuutteja, mutta onneksi ei tapahtunut mitään ja paluumatkalle saatiin tilattua taksi istuimella.

    VastaaPoista
  11. Puhelimen päässä ollut henkilö ei varmaan tiennyt että kuinka iso seurue teillä on ja ajatteli jos loput olisivat jokatapauksessa halunneet taksin..? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tiesi. Tiesi monta lasta, monta aikuista ja jopa monta matkalaukkua meillä on.

      Poista
  12. Nopeasti saitte taksin kaukalolla! Me kerran yritettiin sellaista tilata, kun oltiin liian väsyneitä menemään julkisilla Itä-Helsingistä Etelä-Espooseen. Antoivat odotusajaksi kaksi tuntia, vaikka taksien varikko oli vain muutaman kilsan päässä, josta joku vapaa kuljettaja olisi sen kaukalon hakenut. Mentiin sitten kuitenkin julkisilla, koska ilman kunnon turvaistuimia ei todellakaan päästetä lapsia kyytiin.

    Oon myös harmitellut, että meillä tietyt sukulaiset tuntuvat olevan hieman huolimattomia näiden asioiden kanssa. Lähiaikoina esim yksi sukulainen tuli hakemaan 4-vuotiastani viedäkseen hänet treffeille läheiseen kauppakeskukseen (meiltä matkaa n. 1-2km). Lähtivät kuitenkin pidemmälle reissulle. Kysyin sitten, että tarvitsette varmaan istuimen, niin vastaus oli: "Joo nyt se varmaan kannattaa, kun ajomatkat on pidempiä". En tiedä olisiko hän pitänyt sitä ookoona että lyhyt matka olisi onnistunut ilmankin tuolia, mutta en kyllä itse olisi siihen suostunut. Harmittaa joskus miettiä, kuljettavatko lapsiamme turvattomasti, jos jossain käyvät lastemme ollessa siellä hoidossa. Luotan kuitenkin, että kunnioittavat meidän mielipiteitä ja toivon että itsekin pitävät asiaa prioriteettina.

    VastaaPoista
  13. Meillä on ollut aina oma turvakaukalo mukana kun ollaan kuljettu taksilla.

    VastaaPoista
  14. Me ollaan lähdössä reissuun muutaman kuukauden päästä ja juuri painin asian suhteen että miten hoidamme turvaistuin asiat. Tyttö on sillon 1v ja 9kk eli turvaistuinta kuitenkin tarvitaan.

    Ihana toi kuva :D <3

    VastaaPoista
  15. Siis mun mielestä on ihan hullua ettei takseissa muka ole tarvetta kaukalolle tai turvaistuimelle. Mutta niinhän se busseissakin menee. Siinä vaan käy todella köpelösti jos tuleekin kolari :(

    Liityin muuten lukijaksi :)

    VastaaPoista

a penny for your thoughts