Kaksplus.fi


20. tammikuuta 2017

Keskeneräisiä

Itsensä rakastaminen ja hyväksyminen on tervettä. Terveempää on tunnistaa ja myöntää omat heikkoutensa.
Omista heikkouksista ja luonteenpiirteistäni yksi asia ärsyttää itseäni ylitse muiden. Mulla on nimittäin vähän paha tapa jättää asioita kesken. Suurimmaksi osaksi se liittyy aina harrastuksiin ja käsitöihin, mutta kyllä tämä tapa heijastuu toisinaan myös muihin elämän osa-alueisiin. Kesken jättäminen ja asioiden kesken jääminen johtuu yleensä kyllästymisestä. Tai siitä, että en omasta mielestäni ole tarpeeksi hyvä, työn jälki ei miellytä tai olen mielestäni liian hidas oppimaan uusia asioita.


Muutaman konkreettisen esimerkinkin voin tähän väliin heittää.

Aikoinaan mulla oli palava halu oppia soittamaan kitaraa. Oli aivan pakko saada oma kitara. Sekin oli ostettava uutena, eikä se halvin mahdollinen malli kelvannut. Taisin aktiivisesti harjoitella kahden kuukauden ajan, ja turhaannuin. Tuli tunne, että en mä näillä nakkisormillani opi koskaan soittamaan. Siitä saakka tuo kitara on toiminut minun puolestani lähinnä koristeena. Se vähä oppi mitä kitaran soittamisesta mieleen jäi, on kyllä pysynyt mielessä, ja muutaman biisin ensimmäiset säkeet sujuu ulkomuistista.

No sitten päästään käsitöihin. Mä rakastan neulomista, virkkausta ja ompelua! Oli pakko saada oma ompelukone, ja sainkin sen eräänä jouluna sukulaisilta joululahjaksi. Ensin se lojui kaapin perällä melkein vuoden, ennen kuin yritin ommella ensimmäistä kertaa sitten kouluaikojen. Sitten se taas unohtui. Lähinnä siksi, että vastaan ei tullut mitään mielenkiintoisia projekteja. Toisaalta taas oli liikaa ideoita, enkä tiennyt mistä aloittaa. Ilokseni voin kuitenkin kertoa, että ompelukone ei tällä hetkellä pölyynny vaatehuoneessa, vaan se lojuu meidän keittiönpöydällä. Se on siis ollut viime aikoina käytössä!


Mä haluaisin neuloa ja virkata isompiakin töitä kuin villasukkia, mutta harvoin saan aikaiseksi. Muistan, miten jo ala-asteella kaulahuivin sekä villasukan toisen parin tekeminen saivat minut itkemään. Kässänopen painajainen ohjeella tein aikoinaan Sofialle neuletakin. Se onkin isotöisin neuletyö mitä olen koskaan tehnyt loppuun asti.
Miljan odotusaikana mä rupesin intoa puhkuen tekemään hänelle torkkupeittoa. Ajatuksena oli saada se valmiiksi ennen vauvan syntymää. No miten yllättävää, että se on edelleen keskeneräinen.. Viime syksynä päätin, että kyllä mä sen jouluun mennessä viimeistelen, voin sitten pistää sen vaikka pakettiin. Taisin mä sitä kolme riviä sen päätöksen jälkeen tehdä, kunnes homma rupesi taas puuduttamaan.
Ja reilu vuosi sitten, ostin kauppareissulla yhden kerän niin ihanan sävyistä lankaa, tarkoituksena tehdä itselleni lyhytvartiset villasukat. Toisen niistä sain joulukuussa valmiiksi, toisen sain juuri alulle. Välistä mä jo virkkasin tästä samasta langasta pari isoäidinneliötä, kun sukan tekeminen kyllästytti. Kaikkien muiden keskeneräisten projektien lisäksi rupesin siis virkkaamaan meille olohuoneeseen torkkupeittoa. Tästäkin taisi tulla sellainen ikuisuusprojekti..

En tehnyt vuoden vaihtuessa mitään uuden vuoden lupauksia, mutta voisin yrittää saada tämän vuoden aikana kaikki keskeneräiset projektit päätökseen. Tai jos en siinä onnistu, niin voisin ainakin olla aloittamatta mitään uutta, ennen kuin vanhat on saatu loppuun ja viimeisteltyä. Jospa oppisin olemaan jättämättä asioita kesken, oli kyse sitten mistä tahansa. Tämä on se asia, jonka eniten haluaisin itsessäni muuttaa.

2 kommenttia :

  1. Tämä on hyvin tuttua... eka innostutaan ja tehään kaikkea, mutta sitten se jääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Mulla tuntuu nykyään käyvän sama juttu myös joka ikinen kerta tämän blogin kanssa kun saan koneen avattua... :D

      Poista

LUKIJAT